Jeesuksen vangitseminen, näytösoikeudenkäynti, kiduttaminen ja teloitus rikkoivat useaa yleismaailmallisen ihmisoikeuksien julistuksen artiklaa vastaan.

Kristinuskon juuret ovat ihmisoikeusrikkomuksissa. Jeesuksen vangitseminen, näytösoikeudenkäynti, kiduttaminen ja teloitus rikkoivat useaa yleismaailmallisen ihmisoikeuksien julistuksen artiklaa vastaan. Hänet pidätettiin mielivaltaisesti (art. 9), häneltä evättiin oikeus tulla kuulluksi riippumattomassa ja puolueettomassa tuomioistuimessa (art. 10), hänen uskonnon- ja omatunnonvapauttaan (art. 18) ja sananvapauttaan rajoitettiin (art. 19), häntä kidutettiin ja kohdeltiin alentavasti (art. 5) – ja lopulta, häneltä riistettiin oikeus elämään (art. 3).

Kahden tuhannen vuoden aikana Jeesuksen seuraajat ovat olleet sekä ihmisoikeuksien rikkojia että niitä, joiden ihmisoikeuksia on rikottu. Näin voimme sanoa, vaikka käsityksemme ihmisoikeuksien luovuttamattomuudesta on muotoutunut vasta viimeisen viidenkymmenten vuodenaikana.

Kun yleismaailmallista ihmisoikeuksien julistusta alettiin valmistella toisen maailmansodan jälkeen, kristilliset kirkot olivat mukana erityisesti artiklan 18, uskonnonvapausartiklan, muotoilussa. Tässä keskeinen toimija ja ihmisoikeusaktivisti oli yhdysvaltalainen luterilainen teologi Otto Frederick Nolde.  Hänen periaatteenaan oli ihmisoikeuksien yleismaailmallisuus: kristityille tämä tarkoitti – ja tarkoittaa tänäänkin – että uskonnonvapaus kuuluu kaikille – myös ei-kristityille, ja että uskontojen täytyy tehdä yhteistyötä uskonnon- ja omatunnonvapauden puolustamisessa.

Luterilainen maailmanliitto, jonka jäsen omakin kirkkomme on, on tehnyt perustamisestaan, vuodesta 1947, lähtien jatkuvasti ihmisoikeustyötä ja vaikuttamistoimintaa erityisesti kolmella alalla: pakolaisten oikeuksien ja uskonnonvapauskysymysten sekä sukupuolten välisen oikeudenmukaisuuden, ja viime vuosina kasvavassa määrin ilmasto-oikeudenmukaisuuden parissa.

Entä ihmisoikeustyö omassa kirkossamme? Viime vuosituhannen lopulla kirkkoon perustettiin sekä ihmisoikeuskysymysten neuvottelukunta että kirkon ihmisoikeussihteerin virka. Neuvottelukunnan valmistelijana toimi kirkon ihmisoikeusasiain sihteeri. Neuvottelukunnan tehtävänä oli alusta seurata ja edistää ihmisoikeuksien kehittymistä Suomessa ja kansainvälisesti, tukea seurakuntien ihmisoikeus- ja rauhankasvatusta, ja toimia neuvoa-antavana kirkollisena asiantuntijaelimenä ihmisoikeustilannetta ja ihmisoikeussopimusten toteutumista koskevissa kysymyksissä.

Vuoden 2012 jälkeen uutta neuvottelukuntaa ei enää ole nimetty. Samalla lakkautettiin jo muutamaa vuotta aikaisemmin osa-aikaiseksi muutettu ihmisoikeustyön sihteerin tehtävä. Neuvottelukunnan lakkauttamisen synnyttämää tyhjiötä paikkaamaan perustettiin muun muassa vuosittain kokoontuva kirkon ihmisoikeusfoorumi – jollaisessa tänäänkin olemme paikalla. Olen myös erittäin iloinen siitä, että kirkkohallituksen toiminnallisella osastolla on tulevan vuoden loppuun asti täytetty vakanssi, jonka tehtävänä on keskittyä nimenomaan ihmisoikeuskysymysten seurantaan ja seurakuntien tukemiseen ihmisoikeustyössä. Toivon, että kirkkohallitus priorisoi ihmisoikeus- ja yhdenvertaisuuskysymyksiä jatkossakin. Niiden merkitys kirkossamme ja yhteiskunnassa ei tule vähenemään.

Me puhumme tämänpäiväisessä ihmisoikeusfoorumissa ”Haastetuista ihmisoikeuksista”. Otsikon muotoilu kertoo, että pidämme ihmisoikeuksien haastamista tosiasiana. Globaali ja sen myötä suomalainenkin keskustelu on saanut uusia sävyjä ihmisoikeuksien tai niiden universaalin luonteen kyseenalaistamisesta.   Ihmisoikeuspuolustajien liikkumatilaa kavennetaan, heitä uhkaillaan. Tämä näkyy myös omassa maassamme. Tarve ihmisoikeuksien puolustamiselle on tänään suurempi kuin pitkään aikaan. Meidän tulee kuitenkin aktiivisesti osallistua keskusteluun ihmisoikeuksien tulkinnasta ja siitä, mitä eri oikeuksilla käytännössä tarkoitamme. Ihmisoikeuksista käytävä monipuolinen julkinen keskustelu lisää ja syventää tietoisuutta niistä. Jotta voimme puolustaa ihmisoikeuksia tavalla, joka tavoittaa niitä kyseenalaistavat tai niiden merkitystä ymmärtämättömät tahot, meidän täytyy ymmärtää mistä syyt niiden kyseenalaistamiseen tai horjuttamiseen nousevat.

On siis syytä kysyä: Miksi ilmapiiri on koventunut? Voidaanko sanoa, että ihmisoikeuksien kyseenalaistaminen on sekä globaalissa että suomalaisessa keskustelussa normalisoitumassa – ja miksi näin on?

Tarkastelemme tänään näitä kysymyksiä tänään laajemmin, mutta myös erityisesti paperittomien näkökulmasta – miltä se näyttäytyy Suomessa? Julkistamme foorumin yhteydessä myös YK:n vammaisten henkilöiden oikeuksien sopimuksen kirkon toimintaohjelma 2019-2024 ”Aktiivisesti osallinen”.

Kristillisen kirkon juuret ovat ihmisoikeusrikkomuksissa. Mutta perimmäinen syy sille, miksi kirkon on puolustettava ihmisoikeuksia, on kristillisessä ihmiskäsityksessä. Jumala on luonut jokaisen ihmisen omaksi kuvakseen, omaksi kuvakseen ja samalla ainutkertaiseksi ja ainutlaatuiseksi. Siksi jokainen meistä on syntynyt ja luotu vapaaksi, ja tasavertaiseksi arvoltaan ja oikeuksiltaan. Kristillisillä kirkoilla, myös Suomen evankelisluterilaisella kirkolla, on siis niiden omasta itseymmärryksestä nouseva kutsu toimia aktiivisesti ihmisoikeuksien puolustamiseksi.