Ei varmuutta, vaan luottamusta

Kristukselle rakkaat, tervetuloa seurakunnan yhteiseen juhlaa! Jeesus nousi kuolleista sunnuntaina. Siksi jokainen messu on juhla, Kristuksen ylösnousemisen juhla.

Tänään ja tässä messussa vietämme aivan erityistä juhlaa. Te olette valinneet ja kutsuneet kirkkoherraksenne Eliisa Winbergin. Tässä messussa hänet asetetaan Tuusulan seurakunnan virkaan kirkon perinteen mukaisesti rukouksella ja kättenpäällepanemisella.

Rakas Eliisa, sinä olet palvellut Tuusulan seurakunnassa jo pitkään, lähes koko pappisurasi ajan.  Työtoverit ja seurakuntalaiset ovat oppineet tuntemaan sinut lahjoinesi ja puutteinesi, omana hienona, ainutlaatuisena persoonanasi.

Jo muutaman kuukauden ajan olet opetellut ja asettautunut uuteen rooliin. Työtoverista on tullut myös esihenkilö ja johtaja, myös Tuusulan seurakunnan kasvot seurakuntaa laajemmalle yhteisölle.

Se, että sinut asetetaan tänään Tuusulan seurakunnan kirkkoherran virkaan, kertoo siitä, että sinä olet sitoutunut tähän yhteisöön – ja että se on sitoutunut sinuun. Se on kutsunut sinut jatkamaan tämä seurakunnan rakentamista ja kehittämistä, Kristuksen kirkon palvelemista juuri täällä Tuusulassa.

Tämän pyhän raamatuntekstit kertovat Jumalan työstä. Jumala on rakkaudessaan parantanut meidät, kärsinyt ja kuollut meidän vuoksemme ristillä, jotta me voisimme elää hänen yhteydessään ja yhteydessä toisiimme ja kaikkeen luotuun. Tätä ylitsevuotavaa rakkauttaan Jumala haluaa jakaa kaikille ja kaikkialle. Siksi hän kutsuu meitä työtovereikseen.

Eliisa, Jumala on kutsunut sinut kasteessa omakseen, hän on kutsunut sinut pappisvirkaan ja nyt sama kutsu on käynyt Tuusulan seurakunnan kirkkoherran virkaan.

Jumala kutsuu työhönsä monenlaisia, käsittämättömän monenlaisia ihmisiä. Niin hän tekee myös täällä Tuusulassa.

Siksi sinun tehtäväsi, Eliisa, on kirkkoherrana rakentaa täällä Tuusulassa kirkkoa, jonka kasvoista monenlaiset ihmiset voivat tunnistaa itsensä – seurakuntaa, jonka ovat auki moninaiselle väkijoukolle. Sitä ei tarvitse, eikä sitä ole viisastakaan tehdä yksin. Rakentakaa sitä yhdessä koko työyhteisön, luottamushenkilöiden ja kaikkien Tuusulan seurakunnan vastuunkantajien kanssa – ja kutsukaa siihen työhön mukaan aina uusia ja uusia ihmisiä.

Jumalan kutsuun suostuminen ei ole aina kivutonta – se ei takaa kutsutulle rikkumatonta varmuutta tai tehtävän helppoutta. Ajatus pätkii, puhe on hidasta, kieli kankea ja voimat vähissä. Omat puutteet, vaikeat päivät ja heikot hetket kuuluvat pappis- ja piispanvirkaan, ja ne kuuluvat kirkkoherrankin tehtävään.

Kutsu ja siihen suostuminen ei vaadikaan varmuutta, vaan luottamusta. Luottamusta siihen, että Jumala on kutsussaan uskollinen.

Sillä kyse ei viimekädessä ole siitä, keitä me olemme, mihin tehtävään meidät asetettu tai mihin virkaan vihitty. Kyse on siitä, kuka Jumala on. Siksi kyse ei myöskään viimekädessä ole siitä, mitä me teemme – vaan siitä, mitä Jumala tekee.

Eliisa, siksi kirkkoherran viran hoitaminen ei lopulta ole sinusta itsestäsi kiinni. Se on kiinni Jumalan lupauksista, Kristuksen kutsusta ja Pyhän Hengen lahjoista, joilla sinut on varustettu. Luota siihen, että Kolmiyhteinen Jumala, joka on kutsunut sinut, myös kantaa sinua viran vaivassa ja riemussa.