Espoon seurakuntayhtymän piispantarkastuksen päätösmessu

Tänä keväänä Espoon seurakuntayhtymään on tehty historian ensimmäinen piispantarkastus. Sen valmistelu on voinut olla uutta siihen osallistuneille. Itse piispantarkastus kuitenkin liittyy perinteeseen, joka on lähes yhtä vanha kuin kristillinen kirkko. Jo varhaiset kristityt vierailivat toistensa luona, vahvistivat toisiaan rukouksessa, jakoivat yhdessä leivän ja viinin rakentaakseen keskinäistä yhteyttään.

Vaikka piispantarkastuksen lakisääteinen osuus tänä päivänä rakentuukin vahvasti hallinnon ja talouden tarkastamisen ympärille, yhtä tärkeänä siihen kuuluu myös ihmisten kohtaaminen: työntekijöiden ja luottamushenkilöiden tapaaminen. Yhteinen pohdinta seurakunnan – tai tässä tapauksessa seurakuntien – työn ytimen äärellä, yhteinen tulevaisuuteen tähyäminen. Päällimmäisenä kaikessa tässä on aina kysymys: ”Mitä tänne kuuluu?” Tärkeää ovat myös yhteinen rukous, ja messu, joka aina päättää jokaisen piispantarkastuksen.

Kaksi päivää sitten, sunnuntaina, vietettiin kirkon suurta juhlaa, helluntaita, kirkon syntymäpäivää. Juuri äsken luettu Apostolien tekojen teksti kertoo kirkon synnystä.

Jeesuksen ystävät ja oppilaat olivat peloissaan, sillä he olivat menettäneet ystävänsä ja opettajansa. Kun he olivat tehneet päätöksen lähteä seuraamaan Jeesusta, he olivat jättäneet taakseen kaiken entisen – perheensä, ystävänsä, työnsä, kaiken minkä varaan olivat elämänsä rakentaneet. Siksi he olivat peloissaan ja eksyksissä Jeesuksen kuoleman jälkeen.

Mutta helluntaipäivä muutti kaiken. Jeesuksen pelokkaat ystävät saivat uuden voiman, rohkeuden ja neuvokuuden. Taivaalta kuului kohahdus, kuin raju tuulenpuuska. He näkivät tulenlieskoja, jotka laskeutuivat heidän päälleen. He alkoivat puhua kieliä, joita eivät tienneet osaavansakaan. Todellisuus muutti muotoaan. Jumalan todellisuus murtautui tämän maailman todellisuuden keskelle.

Pyhä Henki tuli ja muutti kaiken. Pelokkaasta laumasta tuli rohkea joukko. Apostolien teot kertoo kokonaisuudessaan siitä mitä sitten tapahtui – miten Jeesuksen seuraajat lähtivät viemään eteenpäin hyvää sanomaa ylösnousseesta Vapahtajasta sanoin ja teoin. Sillä tiellä mekin olemme. Kirkko syntyi helluntaina ja kirkko elää edelleen, myös täällä Espoossa.

Mutta kirkko Espoossa ei ole koko kirkko – eikä edes ainoa kirkko Espoossa. Me kuulumme maailmanlaaja Kristuksen kirkkoon, joka on kovin moninainen. Se elää ja todistaa Vapahtajastaan monin eri tavoin. Evankeliumia julistetaan lukemattomilla kielillä ja uskoa eletään todeksi monin eri rakkauden; rauhan ja oikeudenmukaisuuden teoin. Kirkon elinvoima ei ole kiinni sen taloudellisista resursseista tai omaisuuden määrästä. Kirkon merkityksellisyyttä ei mitata sen jäsenten tai työntekijöiden määrällä.

Kun maaliskuussa tapasimme yhteisen kirkkovaltuuston kanssa, päätin illan siteeraamalla tansanialaista piispa Josiah Kibiraa: ”Yksikään kirkko ei ole niin pieni tai köyhä, ettei sillä olisi annettavaa muille – eikä yksikään kirkko ole niin suuri tai niin rikas, ettei sillä olisi muilta opittavaa.”

Tämä tarkkanäköinen ajatus muistuttaa meitä suomalaisia luterilaisia siitä, että me olemme maailman kirkkojen keskellä vähemmistöä – rikas poikkeus. Valtaosalle maailman kristityistä meidän kysymyksemme työaloista, kiinteistömassoista ja verotusoikeudesta ovat täysin vieraita. Kirkon tulevaisuus ei ole missään päin maailmaa kiinni rahasta, ei täälläkään. Jos niin olisi ollut, me emme olisi nyt koolla, sillä kirkkoa ei enää olisi.

Kirkon tulevaisuus on kiinni siitä, että hyvä sanoma ylösnousseesta Vapahtajasta kulkee eteenpäin, sitä eletään todeksi sanoin ja teoin. Se työ ei viimekädessä ole meidän työtämme, vaan Jumalan työtä. Mutta Jumala kutsuu meitä mukaan työhönsä ja antaa meille Pyhän Hengen lahjoja sen työn tekemiseen.

Pyhän Hengen lahjoja ei ole vain kielitaito, sellainen jonka Jeesuksen seuraajat saivat Apostolien tekojen mukaan. Hengen lahjat ovat monet ja moninaiset: yhdelle on suotu numeropäätä, toiselle kädentaitoja, yksi on hyvä kuuntelemaan ja kohtaamaan muita, toinen idearikas, kolmannen viherpeukalo saa kukat kukoistamaan. Kaikki nämä ovat Pyhän hengen ja Jumalan hyviä lahjoja meille. Niiden antaminen Jumalan työn käyttöön seurakunnan jäsenenä – siitä on kirkon tulevaisuus kiinni.

Piispa Kibira muistuttaa meitä myös siitä, että olemme osa suurempaa Kristuksen kirkon kokonaisuutta – sitä, joka sai syntynsä uuden ilon ja rohkeuden saaneiden Jeesuksen ystävien lähtiessä liikkeelle. Sen kirkon jäseninä me olemme riippuvaisia sekä Kristuksesta että toisistamme.

Kirkko ei ole vain verkostomaista yhteistyötä – se on keskinäisen riippuvuuden verkosto. Sille verkostolle antaa elämän, ilon ja rohkeuden Jumalan henki, Pyhä Henki joka kutsuu ja lähettää meidät osallistumaan Jumalan työhön täällä Espoossa ja koko maailmassa. Pyhä Henki, joka on aina kutsunut uusia tekijöitä Jumalan työhön, kutsuu juuri nyt, ja kutsuu meidän jälkeemmekin.