Sansan 50-vuotisjuhlamessu Hyvinkään kirkossa

Työnnän käteni muhevaan multaan. Tunnen, miten maa tuoksuu, näen miten juuri kylvetyt siemenet katoavat mustan mullan sekaan. Odotus voi alkaa. Perheemme kesäpaikka sijaitsee Etelä-Savossa, vanhalla kaskimaalla. Maa on uskomattoman hedelmällistä. Mikä vaan ravinteikkaassa mullassa viihtyy, tuottaa siellä runsaan sadon.

Tähän aikaan vuodesta kylväminen ja istuttaminen, puutarhassa tai kasvatuslaatikolla möyriminen on monelle teistäkin tuttua ja rakasta puuhaa. Kasvukauden mittaan tarvitaan paljon työtä, kitkemistä, kastelemista, harventamista. Loppukesästä koittaa sadonkorjuuaika. Jos viljelyksiään on jaksanut hoitaa ja jos säät ovat olleet suotuisat, viljelijän vaivan palkkana saattaa olla runsas sato. Kylväjä, työntekijä ja vaivannäkijä saa nauttia työnsä hedelmiä ja iloita niistä!

Jeesuksen kertoman vertauksen keskuksessa on juuri tällainen hyvä, suorastaan yltäkylläinen, sato. Päähenkilö on maanomistaja, ilmeisesti viljelijä, jonka on täytynyt nähdä paljon vaivaa satonsa eteen. Hän on palkannut osaavia työntekijöitä, hankkinut työkaluja, sijoittanut siemenviljaan ja -perunaan, taimiin – mistä ikinä hänen satonsa koostuukaan. Hän on tehnyt viljelystensä eteen paljon työtä ja nyt sato on hyvä. Hienoa, onniteltavaa, ansaittua!

Mutta jokin on pielessä. Jotakin todella kummallista rikkaan maanviljelijän toiminnassa täytyy olla, sillä itse Jumala kutsuu häntä hulluksi. Tai kuten UT2020 kääntää: typerykseksi. Rikas typerys. Mikä hänestä tekee sellaisen?

Kuunnellaanpa mitä maanomistaja itse miettii: ’Mitä tekisin? Minun satoni ei mahdu enää mihinkään.’…’Minäpä teen näin: puran aittani ja rakennan isommat niiden sijaan. Niihin minä kerään koko satoni ja kaiken muun, mitä omistan. Sitten sanon itselleni: Kelpaa sinun elää! Sinulla on kaikkea hyvää varastossa moneksi vuodeksi. Lepää nyt, syö, juo ja nauti elämästä!’

Minun satoni, minun aittani, minun omaisuuteni, minun elämäni, minun nautintoni.

Maanviljelijästä ei tee typerystä se, miten hän toimii satoa kylväessään eikä edes se, mitä hän tekee- tai ei tee korjattuaan sadon. Hän toimii typerästi, sillä hän jättää noudattamatta lain kahta suurinta ja tärkeintä käskyä: Rakasta Jumalaasi koko sydämestäsi, sielustasi ja mielestäsi – ja lähimmäistäsi niin kuin itseäsi.

Rikkaan typeryksen ajatukset ja suunnitelmat keskittyvät yhä suuremmaksi kertyvään satoon, viljavarastoihin, omaisuuden kerryttämiseen, jatkuvaan kasvuun, oman mukavuuden tavoitteluun… Hänen sydämensä, sielunsa ja mielensä on kiinni kaikessa tässä.

Luetaan Luukkaan evankeliumin 12 lukua vähän eteenpäin. Jeesus selittää kertomansa vertauksen merkitystä. Hän sanoo ”… älkää kantako huolta hengestänne, siitä mitä söisitte, älkää ruumiistanne, siitä millä sen vaatettaisitte.” (Lk 12:22) ja antaa esikuviksi taivaan linnut ja kedolla kasvavan ruohon, jotka Jumala ruokkii ja pukee, sen mukaan mitä ne tarvitsevat. Syömisen, juomisen ja varastojen täyttämisen sijaan Jeesus kehottaa etsimään ensin, siis aivan ensin, Jumalan valtakuntaa – ja sen mukana tulee kaikki muukin, kaikki se mitä ihminen tarvitsee.

Jeesus kehottaa luottamukseen. Luottamus kasvaa rakkaudesta. Me luotamme siihen, jota rakastamme.

Isä meidän -rukouksessa, jonka mekin kohta yhdessä rukoilemme tässä messussa, pyydetään Jumalalta jokapäiväistä leipää. Jokapäiväinen leipä ei ole vain jotakin, joka täyttää vatsan ja pitää nälän loitolla. Se on kaikkea, mitä ruumiimme – mutta myös sydämemme, sielumme ja mielemme – ravinnokseen tai muuten välttämättä tarvitsee: työtä, lepoa, ystäviä, läheisiä, yhdenvertaisuutta, oikeudenmukaisuutta, rauhaa ja luottamusta.

Kaikkea tätä kohtuullisesti, sen verran riittävästi, että selviämme tästä päivästä, yhdestä päivästä kerrallaan. Se ei ole sinun leipääsi, ei minun leipääni, vaan meidän leipäämme, meidän yhteistä jokapäiväistä leipäämme.

Rikkaalle typerykselle kohtuullisesti ei ole riittävästi. Kaikki se runsaus, jota hän kokoaa ja haalii, on vain minun, minun, minun – ei meidän, vaikka vilja-aitoista, ylenpalttisesta hyvinvoinnista olisi riittänyt jaettavaksi muillekin, monille muillekin.

Medialähetys Sanansaattajat juhlii tänään 50-vuotista taivaltaan. Sen taipaleen keskuksessa on ollut aina jakaminen, evankeliumin aarteen jakaminen kaikkein vaikeimmin tavoitettaviin paikkoihin, usein kaikkein haavoittuvimmassa asemassa oleville ihmisille. Haluatte kohdata ihmisen henkilökohtaisesti, nähdä Kristuksen niissä, jotka eivät ole vielä hänestä kuulleet. Näin työnne muuttaa maailmaa, yksi sydän kerrallaan.

Usko on lahja, jonka Kristus synnyttää henkilökohtaisesti meissä jokaisessa. Se on aarre, joka kääntää sydämen Jumalan puoleen. Usko on myös tehtävä, joka tulee näkyväkis rakkaudessa. Sen sato, oli se minkäkokoinen tahansa, on tarkoitettu jaettavaksi edelleen.

Kirkon aarre on evankeliumi, Jumalan sana. Se herättää toivon, kääntää sydämen, sielun ja mielen   Kristuksen puoleen. Kristukselle sykkivä sydän ei jää eikä jaksa yksin, vaan se sykkii myös muille. Niille, joilla on jokapäiväisen leivän sijaan nälkä ja jano, niille, joiden jokapäiväistä leipää ovat pelko, epäilys, yksinäisyys, poljetuksi ja vaiennetuksi tuleminen.

Tänään tässä messussa siunataan Sansan palvelukseen kahdeksan uutta työntekijää. Laura, Raakel, Miia, Elisheva, Pirjo, Mikko, Marja, Laura ja Juri, te olette saaneet uskon lahjan ja olette vastanneet kutsuun jakaa siitä lahjasta muillekin. Hyvä Jumala siunatkoon työtänne, niin että sen sato olisi runsas, koituisi jokapäiväiseksi leiväksi, ikuisen elämän leiväksi monille.

Syvällä muhevassa mullassa, silmän tavoittamattomissa, tapahtuu kasvun ihme. Olen kylvänyt ja istuttanut, kastelen ja hoidan parhaani mukaan. Mutta mitä ikinä teenkin, Jumala on se, joka antaa kasvun. Hän antaa kaiken elämän meille ja kaikelle luodulle. Hän täyttää sydäntemme varastot ja vilja-aitat ylitsevuotavassa rakkaudessaan. Siitä sadosta riittää jaettavaa kaikille. Sitä riittää, kunnes meidät nälkäiset ja kaipaavat kutsutaan yhteen, Taivasten valtakunnan sadonkorjuupöytään.