Keravan seurakunta 70 vuotta, 3,. adventtisunnuntai

Jeesus sanoi:
”Totisesti: yksikään naisesta syntynyt ei ole ollut Johannes Kastajaa suurempi, mutta kaikkein vähäisin, joka on taivasten valtakunnassa, on suurempi kuin hän. Johannes Kastajan päivistä asti taivasten valtakunta on ollut murtautumassa esiin, ja jotkut yrittävät väkivalloin temmata sen itselleen. Kaikki profeetat ja laki ovat Johannekseen asti olleet ennustusta, ja uskokaa tai älkää, juuri hän on Elia, jonka oli määrä tulla. Jolla on korvat, se kuulkoon!
Mihin minä vertaisin tätä sukupolvea? Se on kuin torilla istuvat lapset, jotka huutavat toisilleen: ’Me soitimme teille huilua, mutta te ette tanssineet, me pidimme valittajaisia, mutta te ette itkeneet mukana.’ Johannes tuli, hän ei syö eikä juo, ja ihmiset sanovat: ’Hänessä on paha henki.’ Ihmisen Poika tuli, hän syö ja juo, ja ihmiset sanovat: ’Mikä syömäri ja juomari, publikaanien ja muiden syntisten ystävä!’ Mutta Viisauden teoista Viisaus tunnetaan!” (Mt 11:11-199

Johannes ja Jeesus. Kaksi serkusta. He ovat monessa samanlaisia.  He toimivat samalla asialla. Molemmat julistavat Taivasten valtakuntaa, joka on tullut lähelle, on murtautumassa tämän maailman todellisuuden keskelle. Molemmat kutsuvat ihmisiä muutokseen, uudenlaiseen jumalasuhteeseen, uudenlaiseen suhteeseen toiseen ihmiseen ja koko elämään.

Johannes Kastaja ja Jeesus ovat myös kovin erilaisia. Johannes eli, opetti ja toimi erämaassa. Hän pukeutui ja söi yksinkertaisesti. Hänen puheensa ja sananvalintansa olivat rajuja, ravistelevia.

Ei Jeesuskaan olut puheissaan aina lempeä. Mutta hän liikkui usein ihmisten parissa synagogissa ja toreilla. Hän hakeutui niiden seuraan, joita muut hylkivät, vieraili heidän luonaan, söi heidän seurassaan. Hän näki ne, joiden kohdalla muut käänsivät katseensa pois, kuuli niitä, joilta muut sulkivat korvansa. Hän paransi, nosti varjoista valoon ja yhteyteen muiden kanssa.

Sekä Johannes että Jeesus herättivät uteliaisuutta ja kiinnostusta. Heidän puheitaan kuunneltiin. Molempien ympärille kasvoi seuraajien ja oppilaiden joukko. Mutta poliittisissa ja uskonnollisissa vallanpitäjissä heidän toimintansa herätti arvostelua, pelkoa ja vihaakin Heitä pidettiin veneenkeikuttajina, uhkana tutulle järjestykselle. Siksi monet olivat valmiita äärimmäisiin tekoihin sekä Johanneksen että Jeesuksen vaientamiseksi.

Tämän päivän evankeliumissa Jeesus nostaa vertaa arvostelijoitaan kinasteleviin lapsiin: Te ette tanssineet! Te ette itkeneet! Te ette suostuneet meidän leikkeihimme. Mikään ei tunnu kelpaavan teille. Johannes ei syönyt eikä juonut ja sai siitä moitteita. Jeesus söi ja joi ja häntä taas moitittiin siitä. Kumpikaan ei vastannut ihmisten odotuksia ja toiveita.

Jeesus ja Johannes. Kumpikin oli jotakin aivan muuta kuin heidän haluttiin tai odotettiin olevan. Mutta juuri tämä odotusten ja normien vastainen toiminta toimi monelle niitä, joita he kohtasivat, pysäyttävänä kokemuksena, alkuna mielenmuutokseen. Toiset taas kokivat sen vain ärsyttävänä tai vaarallisena, eivät tunnistaneet omaa tarvettaan tai mahdollisuutta muutokseen

Entä me, entä tänään? Kenen pillin mukaan me tanssimme ja kenen valittajaisiin menemme mukaan? Kuka hyötyy siitä, että kinastelemme keskenämme? Mitkä ovat niitä iloja, murheita tai muutoksen mahdollisuuksia, joiden ohi samalla kuljemme?

Tässä ajassa vastakkainasettelut korostuvat – olivat ne sitten aseellisia tai sosiaalisen median yhteenottoja. Niissä on usein kyse vallasta, taloudellisesta vallasta tai vallasta yli ihmisten mielien – maailmakuvien tai historiantulkintojen yhteentörmäyksistä. Tänään, niin kuin aina, tarvitaan totuudellista puhetta ja siitä nousevaa toimintaa.

Adventin aika on odotuksen aikaa. Samalla, kun odotamme seimen lasta syntyväksi, odotamme myös hänen paluutaan, Kristuksen paluuta kerran aikojen lopussa.

Millaista Kristusta me odotamme? Miten odotamme hänen tulevan, miten toimivan tullessaan? Taipuuko hänen meidän pillimme mukaiseen tanssiin, liittyykö meidän valittajaisiimme? Kuulemmeko ja näemmekö itse vain niitä hänen opetuksiaan ja tekemisiään, jotka ajavat meidän omia päämääriämme?

Suostummeko siihen, että Kristus kutsuu meitä muutokseen, joka hetki, joka päivä. Suostummeko siihen, että Kristus ja hänen työnsä meissä, se muutos, jonka hän meissä saa aikaan, yllättää meistä jokainen.

Adventti on valmistautumista jouluun, suurimpaan yllätykseen ja suurimpaan muutokseen. Jouluna riemuitaan Kristuksen syntymästä. Jumalasta, joka syntyy ihmiseksi. Jumalasta, joka yllätti ja yllättää yhä, on läsnä ja samalla salattu. Seimen lapsessa Jumala rikas tuli köyhäksi. Vahva tuli heikoksi. Kaikkivaltias tuli kaikkien palvelijaksi.

Tänä vuonna on muisteltu 1700 vuotta sitten kokoontunutta Nikean kirkolliskokousta. Se kokosi ihmisiä, oppineita ja kirkon johtajia, ympäri silloisen kristikunnan.  Heidän tavoitteenaan oli etsiä ilmausta yhteiselle kristilliselle uskolle. Tuloksena oli uskontunnustus, jonka täydennetyn version me tunnemme Nikean-Konstantinopolin uskontunnustuksena ja jonka lausumme yhdessä tässä messussa.

Siinä lausutaan yhteinen kristillinen usko Kolmiyhteiseen Jumalaan. Siinä keskitytään Poikaan ”yhteen Herraan, Jeesukseen Kristukseen”, joka oli olemassa ennen aikojen alkua. Ja tämä Jumalan Poika – hän, jonka kautta kaikki on luotu – syntyi lapseksi, joka tarvitsee huolenpitoa, lämpöä, ruokaa, kuivia vaippoja.

Nikeassa ilmaistu kristillinen usko ihmisen elämän jakavasta, ihmisten käsissä kuolevasta ja kuoleman voittavasta Jumalasta on rohkaissut ja liikuttanut ihmisiä muutosten ja mullistusten keskellä 1700 vuoden ajan.

Se on ohjannut kristittyjä toimimaan tämän maailman todellisuuden keskellä ja samalla nostamaan katseen sen todellisuuden tuolle puolen. Se on ohjannut luottamaan rakkauteen, joka ei jätä ihmistä yksin, vaan on läsnä ja valmis kärsimään meidän kanssamme ja meidän puolestamme.

1630 vuotta Nikean kirkolliskokouksen jälkeen perustettiin Keravan seurakunta. Te olette seitsemänkymmenen vuoden ajan pitäneet yllä samaa uskoa, kuin Nikeaan kokoontuneet kristityt, täällä keravalaisen arjen ja juhlan keskellä.

Siinä seurakunta ja sen jäsenet ovat Johannes Kastajan tavoin valmistaneet tietä ja tehneet tilaa ihmisen ja Kristuksen kohtaamiselle. Olette olleet uskollisia tehtävälle, joka liittää teidät Kristuksen seuraajien joukkoon. Se on teidän tehtävänne jatkossakin. Siinä työssä te ette ole yksin, vaan Jumalan työtovereita. Siksi voitte valmistautua siihen, että tulette itsekin yhä uudelleen Jumalan yllättämiksi.