Jumala ei jää piiloon

Puhe kirkkoherra Markus Tirrasen virkaanasettamisessa Keravan kirkossa 2.2.2020

Rakkaat kristityt, me olemme kokoontuneet Keravan kirkkoon seurakunnan suureen juhlaan. Keravan seurakunta on valinnut ja kutsunut kirkkoherrakseen Markus Tirrasen, ja tänään hänet asetetaan tähän virkaan rukouksella ja kättenpäällepanemisella.

Hyvä Markus, sinä olet palvellut tässä seurakunnassa koko pappisurasi ajan – toistakymmentä vuotta. Tämä on vaatinut sitoutumista, juurien kasvattamista, asettumista, kasvamista osaksi yhteisöä. Nopeaan muutokseen, ja nopeaan urakiertoon ja -kiitoon taipuvaisessa maailmassa pitkäaikainen sitoutuminen alkaa olla poikkeuksellista, mutta tervettä vastakulttuuria.

Mutta kirkkoherraksi valintaan ei riitä, että sinä olet sitoutunut Keravan seurakuntaan. Myös tämä yhteisö on sitoutunut sinuun, kutsunut sinut jatkamaan tämä seurakunnan rakentamista ja kehittämistä, Kristuksen kirkon palvelemista juuri täällä Keravalla.

Vietämme tänä sunnuntaina kynttilänpäivää. Kyntteli, on viimeinen sydäntalven juhlapäivä, ja vanha kansa piti sitä myös ensimmäisenä kevätpäivänä. Valo lisääntyy, päivä pitenee, talven selkä taittuu.

Niin sanoi vanha kansa – mutta me tämän päivän ihmiset joudumme kysymään ”Mikä ihmeen talvi?”

Ilmastonmuutos ja koko maailman muutos ympärillämme on nopeaa, ja se vaatii meiltä jokaiselta sopeutumista jatkuvaan muutokseen. Kirkko ja seurakunta ei ole erillinen saareke muutoksen virrassa. Sen te tiedätte hyvin täällä Keravalla. Kaikenlaisten perheiden ja niiden vierellä kulkeminen ja seurakunnan tuominen keskelle kauppakadun vilinää kertovat siitä, että te ymmärrätte miten tärkeää on mennä sinne missä ihmiset elävät arkeaan, kulkea rinnalla, ja yhteistä elämää.

Kirkkoherra ei ole kuitenkaan toiminnanjohtaja taikka toimitusjohtaja. Kirkkoherra on ennen kaikkea arvojohtaja ja hengellinen johtaja. Sinun tehtäväsi täällä Keravalla on löytää yhdessä työtovereittesi ja seurakunnan vastuunkantajien kanssa tasapaino muutoksen ja pysyvyyden välillä: muuttuvan maailman ja Kristukseen juurtumisen välillä. Kertoa rakastavasta ja kaikkivaltiaasta Jumalasta tavalla, joka koskettaa keravalaisia sydämiä.

Tämän päivän kaksi lukukappaletta – jotka kuulette kohta – puhuvat Jumalasta, jota ihminen ei voi katsoa, ei lähestyä, eikä käsittää. Jumala on salattu, suurempi, avarampi, syvempi, kuin me ihmiset voimme ymmärtää. – Mutta päivän evankeliumiteksti kertoo puolestaan toisenlaisesta Jumalasta, Jumalasta joka ei jää vain salatuksi. Vanhan Simeon kohtaa reilun kuukauden ikäisen Jeesuksen. Simeon, joka ”odotti Israelille luvattua lohdutusta” (Lk 2:25) saa täyttymyksen, kun tunnistaa Jeesuksessa ihmiseksi syntyneen Jumalan. Hän saa nähdä Jumalan ja jakaa siitä syntyvää iloaan muille.

Kynttilänpäivänä katsomme Kristusta ja muistamme, että seurakunnan ja jokaisen kastetun kristityn tehtävänä on välittää Kristuksen valoa maailmaan. Kirkkoherralle tämä tehtävä on suuri lahja ja suuri vastuu. Uuden tehtävän äärellä on ymmärrettävää ja toivottavaakin olla täynnä intoa, uusia ideoita ja tekemisen halua. Mutta, jotta et polttaisi kynttilääsi molemmista päistä, Markus, huolehdi siitä, että et jää vastuusi kanssa yksin. Puhu työn iloista ja haasteista niille, joihin voit luottaa. Ovat he sitten läheiset työtoverit, ystävät, oma perhe, piispa, työnohjaaja, hengellinen ohjaaja – mitä enemmän vastuuta työssä on, sen tärkeämpää, että sen kanssa ei jää yksin.

Sytytä kynttilä usein, sillä se on rukouksen symboli. Se on myös kutsu lepoon ja hiljaisuuteen. Kynttilä on muistutus siitä, että se valo, jota me heijastamme ei ole omaa valoamme, vaan Kristuksen valoa.