Mäntsälän piispantarkastusviikon messu 3. sunnuntai pääsiäisestä

Jeesus rukoili ja sanoi:
”Minä en enää ole maailmassa, mutta he jäävät maailmaan, kun tulen luoksesi. Pyhä Isä, suojele heitä nimesi voimalla, sen nimen, jonka olet minulle antanut, jotta he olisivat yhtä, niin kuin me olemme yhtä. Kun olin heidän kanssaan, suojelin heitä nimesi voimalla, sen nimen, jonka olet minulle antanut. Minä varjelin heidät, eikä yksikään heistä joutunut hukkaan, paitsi se, jonka täytyi joutua kadotukseen, jotta kirjoitus kävisi toteen.
Nyt minä tulen sinun luoksesi. Puhun tämän, kun vielä olen maailmassa, jotta minun iloni täyttäisi heidät. Minä olen ilmoittanut heille sanasi, ja he ovat saaneet osakseen maailman vihan, koska eivät kuulu maailmaan, niin kuin en minäkään kuulu. En kuitenkaan pyydä, että ottaisit heidät pois maailmasta, vaan että varjelisit heidät pahalta. He eivät kuulu maailmaan, niin kuin en minäkään kuulu. Pyhitä heidät totuudellasi. Sinun sanasi on totuus.” (Joh. 17:11–17)

Suurin osa meistä on kasvanut rauhan lapsina. Olemme eläneet pitkään monenlaisen vakauden ja kasvun aikana, vaikkei se kasvu ole aina jakautunutkaan kaikille tasaisesti. Moni asia, jota olemme pitäneet itsestään selvyytenä, on osoittautunut muutaman lyhyen vuoden aikana hauraaksi ja haavoittuvaiseksi. Ilmastomuutoksen kiihtyminen, elonkirjon köyhtyminen, väestörakenteen muutos, turvallisuuden, talouden ja koko tulevaisuuden epävarmuus ja vaikea ennustettavuus. Suuret muutokset haastavat meistä jokaisen elämää ja turvallisuudentunnetta.

Suomalaisen yhteiskunnan turvallisuutta on rakennettu jo pitkään kokonaisturvallisuuden näkökulmasta. Yhteiskunnan eri toimijoilla on siinä omat, toisiaan täydentävät tehtävänsä. Kirkkojen ja uskonnollisten yhteisöjen tehtävä on olla rakentamassa henkistä kriisinkestävyyttä. Se tarkoittaa ihmisten henkistä ja hengellistä kannattelua vaikeiden aikojen ja suurten muutosten keskellä, toivon näköalan avaamista vaikeiden aikojen tuolle puolen.

Juuri lukemamme evankeliumiteksti on ote Jeesuksen jäähyväisrukouksesta. Rukous on pitkä, se kattaa koko Johanneksen evankeliumin 17. luvun. Jeesus oli rukouksen ihminen. Hän opetti myös oppilaitaan rukoilemaan.

Evankeliumin edellisessä luvussa kuvataan, miten Jeesus on keskustellut pitkään oppilaidensa kanssa. Hän on puhunut heille lähestyvästä kuolemastaan ja ylösnousemuksestaan. Hän on puhunut heille siitä, miten he joutuvat kokemaan vaikeuksia, vastoinkäymisiä, jopa vainoa, koska ovat hänen seuraajiaan. Mutta hän on puhunut heille myös rukouksesta ja siitä, miten he suurimmankin hädän hetkellä voivat kääntyä rukouksessa suoraan Jumalan puoleen.

Nyt keskustelu rukouksesta muuttuu itse rukoukseksi. Jeesus rukoilee ystäviensä ja oppilaidensa puolesta. Hän on tähän asti ollut heidän rinnallaan, tukenaan ja oppaanaan. ”Minä varjelin heidät, eikä yksikään heistä joutunut hukkaan—” Mutta hän tietää, että jättää pian tämän maailman ja sen myötä ystävänsä. Siksi hän rukoilee heidän puolestaan. ”En kuitenkaan pyydä, että ottaisit heidät pois maailmasta, vaan että varjelisit heidät pahalta.” Rukoillessaan Jeesus opettaa oppilailleen, miten ja mistä he löytävät turvan ja tuen heitä odottavien muutosten ja vaikeuksien keskellä.

Jeesuksen jäähyväisrukous kertoo myös Jeesuksesta itsestään, siitä kuka hän on. Se kertoo siitä, miten hän elää kahdessa merkityksellisessä suhteessa: suhteessa Jumalaan, Taivaalliseen Isäänsä, ja suhteessa siihen maailmaan, johon Jumala on hänet lähettänyt. Hän elää Jumalan ja tämän maailman Tässä tiivistyy koko kristillisen uskomme ydin: Jeesus on tosi Jumala ja tosi ihminen. Hän, Jumala, syntyy ihmiseksi, elää ihmisen elämän, kärsii ja kuolee ihmisten käsissä – ja lopulta voittaa kuoleman. Hänen kotinsa on Jumalan luona, mutta se on myös tässä maailmassa.

Jeesuksen seuraajat ovat saaneet häneltä tämän kahden kodin perinnön.

Suurten muutosten keskellä eläminen on juossut punaisena lankana läpi kuluneen Mäntsälän seurakunnan piispantarkastusviikon. Muutoksiin vastattaessa, tulevaisuuteen tähyillessä, on tärkeää tunnistaa muutos ja pysyvyys. Mistä omassa henkilökohtaisessa elämässä tai seurakunnan elämässä on syytä päästää irti? Mitä on tarpeen muuttaa tai tehdä toisin? Mikä on pysyvää ja mistä täytyy pitää kiinni?

Aloitimme tämän viikon sen pysyvän äärellä: rukouksessa, Jumalan kasvojen edessä, kun kokoonnuimme alkuviikosta hengellisen elämän päivään yhdessä koko seurakunnan työyhteisön kanssa.

Hiljaisuuden ja rukouksen lomassa luimme kahta raamatuntekstiä, jotka kuvaisivat Jeesuksen kastetta. Pohdimme omaa kastettamme. Sitä kuinka kasteessa Jumala on kutsunut meidät kahdenkeskiseen, hyvin läheiseen suhteeseen. Kasteessa meidät on kutsuttu Jumalan lapsiksi, osaksi Jumalan kotiväkeä. Kutsuessaan meidät Jumala myös lähettänyt meidät – lähettänyt meidät tähän maailmaan, palvelemaan toisia, varjelemaan kaikkea luotua. Siksi jokainen kristitty, jokainen Kristuksen seuraaja, on Jumalan oma, mutta tätä maailmaa varten. Jumalan oma, maailmaa varten.

Nämä kaksi todellisuutta liittyvät yhteen rukouksessa. Rukous tapahtuu tässä maailmassa, mutta kurkottaa kohti Jumalan todellisuutta. Rukouksessa tiivistyy se, mitä on elää kahden todellisuuden, kahden maan kansalaisena.

Rukous on Kristuksen seuraajien, tämän vaeltavan Jumalan kansan hengitystä. Se on hengitystä, joka liittää tämän maailman todellisuuden Jumalan valtakunnan todellisuuteen. Se on Jumalan eteen asettumista, Jumalan edessä viipymistä, Jumalan kuulemista.

Syvimmillään rukous ei ole sanoista riippuvaista. Silloin, kun sanoja ei ole, silloin, kun sanat lakkaavat tämän maailman todellisuuden, kipujen, pettymysten ja pelkojen keskellä, Kristus itse rukoilee kaikkien särkyneiden ja uupuneiden puolesta. Jeesuksen jäähyväisrukous on siis ennen kaikkea esirukous. Hän rukoilee siinä ystäviensä ja seuraajiensa puolesta. Rukoilee sen puolesta, että he säilyttäisivät yhteyden keskenänsä ja että ilo täyttäisi heidät. Ennen kaikkea hän rukoilee, että Jumala varjelisi heitä tämä maailman vastoinkäymisten ja suurten muutosten ja kriisien keskellä.

Jeesuksen esirukous ei koske ainoastaan niitä, jotka kulkivat Jeesuksen kanssa hänen lähimpien oppilaidensa joukossa. Se rukous koskee kaikkia meitä, jotka kukin vuorollamme liitymme Jeesuksen seuraajien joukkoon. Sillä matkalla meidän ei tarvitse pärjätä yksin, sillä Kristus itse kulkee vierellämme ja rukoilee puolestamme.