Maailman loppuun asti

Miltä sinusta tuntuu, kun saat kutsun juhliin? Oletko yllättynyt ja iloinen siitä, että juuri sinut on kutsuttu mukaan, liitetty joukkoon. Kenties olet utelias ja mietit, keitä muita on kutsuttu? Mitä muuta mieleesi tulee kutsun äärellä?

Jeesus puhuu paljon taivasten valtakunnasta. Niin paljon, että sen voi sanoa olevan hänen opetuksensa keskipisteessä. Taivasten valtakunta – tai Jumalan valtakunta, kuten sitä muissa evankeliumeissa kutsutaan – toistuu hänen puheessaan uudestaan ja uudestaan.

Jeesus ei kerro suoraan sitä, minkälainen taivasten valtakunta on, vaan kuvailee sitä vertauksin. Taivasten valtakunta on kuin pienin kaikista siemenistä, ja silti siitä kasvaa suuri puu, niin suuri, että taivaan linnut rakentavat pesänsä sen oksille. Jumalan valtakunta on kuin hapanjuuri, joka vaikuttaa koko taikinassa, taikinassa, josta leivotaan leipää, leipää, jolla ravitaan nälkäiset. Nämä ovat turvaa ja lohtua luovia kuvia Jumalan todellisuudesta, jota emme voi vielä täysin tuntea.

Ja sitten ovat ne Jeesuksen vertaukset taivasten valtakunnasta, jotka ovat aivan toisenlaisia, tuntuvat tylyiltä, pelottaviltakin. Tämänpäiväinen vertaus morsiusneidoista, siis nuorista tytöistä, on yksi niistä.

Ja niin se on – monet Jeesuksen vertauksista ovat ristiriidassa meidän odotustemme ja toiveidemme kanssa. Mutta samalla ne ovat usein ristiriidassa myös meidän kaikkein syvimpien pelkojemme ja epävarmuuksiemme kanssa.

Tänään vietetään kansainvälistä päivää köyhyyden poistamiseksi. Yksi YK:n kestävän kehityksen Agenda 2030 tavoitteista on köyhyyden poistaminen maailmasta kaikissa sen muodoissa. Siis ei vain köyhyyden vähentäminen, vaan sen kertakaikkinen poistaminen vuoteen 2030 mennessä. Voi kunpa me onnistuisimmepa siinä!

Maailmanlaajasti viimeisen kolme vuosikymmen aikana onkin tapahtunut merkittävää kehitystä. Jos kolme vuosikymmentä sitten maailman köyhien määrä mitattiin miljardeissa, se mitataan nyt vain sadoissa miljoonissa. Lupaava kehitys on kuitenkin taittunut pandemian, sotien, ilmastonmuutoksen ja epäoikeudenmukaisten rakenteiden vaikutuksesta. Viimeaikaiset jättimäiset leikkaukset kansainvälisen avun rahoituksesta pahentava ja tulevat pahentamaan tilannetta entisestään.

Köyhyys lisääntyy myös meillä Suomessa erityisesti lapsiperheiden ja yksineläjien keskuudessa. Vuonna 2024 lasten aineellinen puute yleistyi Suomessa nopeimmin kaikista Euroopan maista. Viime viikolla julkaistun uusimman Lapsen ääni -raportin mukaan lasten arki eriytyy Suomessa yhä selvemmin perheiden tulotason perusteella kahteen keskenään erilaiseen todellisuuteen. Kokemuksemme elämästä liukuvat yhä kauemmaksi toisistaan. Toisten lampuissa riittää öljyä, toisilla se on jo loppunut.

Miltä tuntuu olla juhlissa, kun kaikki eivät pääsekään mukaan? Kun toiset suljetaan ulkopuolelle ja kuulet heidän huutavan sen takana ja pyytävän päästä sisään.

Miltä tuntuu jäädä oven ulkopuolelle, kuulla, että lupausta sisäänpääsystä ja pääsystä yhteiseen pöytään ei anneta?

Jos Jeesuksen opetuksen keskipisteessä on Jumalan valtakunta, hänen toimintansa keskipisteessä on kärsivä ihminen. Särkynyt, sairas, vääränlaiseksi leimattu, ulos suljettu ihminen. Jeesus näkee ne, joiden kohdalla muut kääntävät katseensa pois, kuulee niitä, joiden ääni hukkuu juhlan meteliin, koskettaa, kutsuu kanssaan samaan pöytään, parantaa, armahtaa, avaa oven.

Rakkaat kirkon virkaan vihittävät, juuri tämä myötätuntoinen ja armahtava Kristus kutsuu teitä työhönsä, Jumalan valtakunnan työhön. Taivasten valtakunnan työhön lähteminen vaatii kärsivällisyyttä, myötätuntoa ja luottamusta siihen, että se työ, johon meidät on kutsuttu, on viimekädessä Jumalan työtä – ja että hän, joka on teidät kutsunut, on kutsussaan uskollinen.

Taivasten valtakunta ei ole vain jotakin, joka odottaa kaukana edessäpäin. Jeesus on luvannut, että taivasten valtakunta on jo nyt hänen seuraajiensa keskellä. Jumalan valtakunta murtautuu esiin jatkuvasti, joka hetki – mutta ei koskaan meidän ehdoillamme, ei meidän aikataulujemme mukaisesti, eikä vastatakseen meidän odotuksiimme.

Siksi kysymys ei niinkään ole siitä, mitä me olemme tai teemme, kun odotuksemme lopulta täyttyy. Kysymys on siitä, mitä me teemme sillä aikaa, kun odotamme Kristuksen paluuta, taivasten valtakunnan ovien avautumista.

Tämän päivän evankeliumitekstin ei kerro vain nuorista tytöistä, jotka syystä tai toisesta eivät ole osanneet tai voineet varata iloisessa hääkulkueessa tarvittaviin lyhtyihinsä öljyä. Se kertoo myös meistä jokaisesta. Näin voi käydä meillekin. Jokainen meistä toimii joskus ajattelemattomasti, jättää varautumatta, tekee vääriä ratkaisuja. Olemme kaikki haavoittuvaisia ja usein tyhmiäkin, käperrymme helpommin itseemme ja menneeseen, sen sijaan että kurkottaisimme kohti kaikkea luotua, kohti tulevaa, kohti Kristusta.

Siksi tärkein kysymys ei ole, kuka pääsee sisään ja kuka jätetään ulos, kuka on hurskas ja kuka syntinen, kuka viisas ja kuka tyhmä. Sillä meistä jokainen on tätä kaikkea samanaikaisesti. Me jaamme ihmisyyden, meistä jokainen onnistuu ja epäonnistuu. Ja me kaikki huudamme hädissämme oven takana, pelkäämme ettei sitä avata meille.

Mutta se ovi avataan jo nyt, me pääsemme mukaan juhlapöytään jo nyt – tässäkin messussa Kristus on kattanut sen meille.

Saman Matteuksen evankeliumin, josta tämänpäiväinen evankeliumiteksti on, lopussa on vastaus meille kaikille, joiden lamput savuttavat ja sammuvat, ja joiden odotus jatkuu yhä. Jeesus lähettää meidät jakamaan taivasten valtakunnan kutsua yhä edelleen, liittymään valtakuntansa työhön. Siksi on oikein ja hyvä heittäytyä sen luottamuksen varaan, että ristiinnaulittu ja ylösnoussut Kristus on jo nyt, juuri nyt ja joka päivä, meidän kanssamme. Maailman loppuun asti.