Marian ilmestyspäivän saarna

Luukas 1:46-55

Marian kiitoslaulu, jonka juuri kuulimme, on yhden tarinan päätöspiste. Olemme kolmena peräkkäisenä kirkkovuotena seuranneet Luukaan evankeliuminkertomusta Mariasta. Saman tarinan voi nähdä kertomuksena siitä, miten Jumalan hyvä sanoma leviää maailmassa: Alussa enkeli ilmestyy nuorelle Marialle ja kertoo tälle käsittämättömän uutisen: Maria, koskematon tyttö, odottaa lasta (Lk 1:26-38). Uutisen siivittämänä Maria lähtee sukulaisnaisensa Elisabetin luo (Lk 1:39-45). Kahden eri ikäisen naisen kohtaaminen on täynnä riemua. Kumpikin on vastoin kaikkea todennäköisyyttä raskaana. Elisabet on jo ohittanut vaihdevuodet. Vuosien kaipuusta ja rukouksista huolimatta hän ja hänen puolisonsa Sakarias eivät ole saaneet lasta. Mutta nyt Elisabetkin on raskaana. Maria ja Elisabet jakavat ilon, ihmetyksen ja kiitollisuuden. Tästä kohtaamisesta kasvaa lopulta Marian kiitoslaulu, jonka äsken kuulimme.

Marialle on kristillisen kirkon historiassa annettu erityinen paikka, joka on perustunut ensisijaisesti sille, mitä hän on: Jeesuksen äiti, Jumalansynnyttäjä, ikuinen neitsyt. Mutta tämän päivän tekstissä on äänessä Maria, joka on merkityksellinen myös sen vuoksi, mitä hän ymmärtää ja mitä hän sanoo – tai mitä hän laulaa. Maria tunnistaa Jumalan, Voimallisen, suuret teot omassa elämässään. Samalla hän nostaa katseensa kauemmaksi ja näkee sitä laajemmalle, tätä hetkeä pidemmälle. Samalla, kun Maria katsoo tulevaisuuteen, hän liittyy myös menneisyyteen, traditioon, pitkään perinteeseen. Maria liittyy profeettojen, Jumalan ihmisten, pitkään ketjuun.

Vanhan testamentin profeettoihin Marian liittää se, että hän julistaa Jumalan tahtoa, mutta myös hänen vahva tietoisuutensa omasta tehtävästään Jumalan suunnitelmassa, Jumalan valtakunnan työssä. Hän on nyt sillä paikalla, jolle Jumala on hänet kutsunut, juuri sellaisena kuin hän on, nuorena tyttönä – ihmisten silmissä hyvin epätodennäköisenä Jumalan sanan julistajana. Tämä tieto täyttää hänet ilolla, kiitollisuudella ja voimalla. Tästä lähtee se polku, jota Maria seuraa elämässään, sen eri vaiheissa.

Mutta myös Marian kiitoslaulun sanat liittävät hänet profeettojen pitkään ketjuun. Sillä ne sanat, joita hän laulaa, on lainattu profeetta Hannalta (1. Sam. 2:1-10), profeetta Samuelin äidiltä, jonka ylistyslaulun kuulimme juuri ensimmäisessä lukukappaleessa. Paikalla ei siis olekaan vain kaksi naista, vaan Hannan ääni liittyy Marian ja Elisabetin äänten joukkoon, ja he kaikki kolme yhdessä ylistävät Jumalan suuruutta, Voimallisen suuria tekoja. Me tunnemme nämä naiset jonkun toisen äiteinä: Hanna profeetta Samuelin, Elisabet Johannes kastajan ja Marian vapahtajamme Jeesuksen äitinä. Mutta he ovat myös itsenäisiä toimijoita, riemullisen sanoman julistajia, Jumalan ihmisiä, joilla kullakin on oma tehtävänsä, sanomansa ja paikkansa Jumalan valtakunnan työssä.

Olemme yhdessä kulkeneet vuoden päivät koronan varjossa. Vuosi sitten, Marian ilmestyspäivänä, saarnasin radiojumalanpalveluksessa, joka valmisteltiin vain muutaman päivän varoitusajalla heti poikkeustilan alettua. Kun nyt luen tuota vuoden takaista saarnaa, voisin sanoa kaiken sen uudestaan – niin vähän on muuttunut. Ja samalla kysyn: Mitä olemme nähneet ja oppineet tämän vuoden aikana. Mitä olemme havainneet yhteiskunnastamme ja kirkostamme koronan kovassa valossa? Olemmeko nähneet ne, jotka jo valmiiksi olivat kaikkein haavoittuvimmassa asemassa – ja jotka ovat sitä tänään vielä enemmän. Lapsen, joka on lähikoulun myötä menettänyt elämänsä ainoat turvalliset aikuiset, yksineläjän, jota kukaan ei kosketa, jolle kukaan ei puhu, perheet, joille koti ei tarjoa turvaa ja rakkautta, vaan on pelottava ja vaarallinen paikka. Näemmekö ne uudet haavoitetut ja uupuneet, joita on syntynyt: ne, joiden elämäntyö on valumassa tyhjiin, ne jotka eivät voi työssään pitää turvaetäisyyksiä, ne, jotka hoitavat muita ja  voipuvat työtaakkansa alla? Olemmeko nähneet – ja sitten tehneet konkreettisia tekoja, jotta ne jotka ovat joutuneet kantamaan kovimman taakan, eivät kantaisi sitä yksin, eivätkä jatkossa joutuisi sitä kantamaan näin kohtuuttomasti?

Marian kiitoslaulussa Jumala tekee konkreettisia tekoja: hän muuttaa maailmaa toteuttamalla oikeudenmukaisuutta. Marian laulu on ajankohtainen kaikkina aikoina. Se on sitä tänään, se oli sitä Marian omana aikana – ja se on ollut sitä kaikkina aikoina. Ihmisyhteisön todellisuutta on aina vääristänyt synti: epäoikeudenmukaisuuden, oman edun tavoittelun, henkisen, hengellisen tai ruumiillisen väkivallan, vihan, riidan kylvämisen, selän kääntämisen, pois katsomisen synti. Se kärsimys, jota me olemme toisillemme sukupolvi toisensa jälkeen aiheuttaneet, on mittaamatonta – ja tänään, enemmän kuin koskaan, se kärsimys ulottuu koko luomakuntaan.

Kaikille meille Maria laulaa – ja kaikille meille hänen laulunsa kertoo armahduksen ja vapautuksen sanoma. Se kertoo Jumalasta, joka tekee suuria tekoja – Jumalasta, joka kutsuu työhönsä ihan tavallisia ihmisiä, toisten silmissä epätodennäköisiä julistajia ja laulajia. Tavallisia ihmisiä: niin kuin Maria, niin kuin minä, niin kuin sinä.

Voimallinen tekee ”suuria tekoja” tässä maailmassa, meistä jokaisen elämässä tänäänkin. Tunnistammeko ne, kuten Maria? Riemuitsemmeko me niistä, kuten Maria? Otammeko tehtävän vastaan, kuten Maria? Annammeko Jumalan suurten tekojen muuttaa omaa elämäämme, niin että se, mistä Maria laulaa, olisi totta tämän maailman elämässä jo nyt?

Suurin Jumalan teoista on se, että hän syntyy ihmiseksi. Tästä Maria laulaa, siitä lapsesta, jota hän kantaa kohdussaan. Jumala syntyy ihmiseksi, ja siksi sillä, mitä ihmisen elämässä tapahtuu, sillä miten me Jumalan kutsumina rakennamme tämän maailman elämää, on merkitystä – sillä ihmiseksi syntynyt Jumala on läsnä ja osallinen tässä ja nyt.

Marian lapsi, Jumalan poika, muuttaa kaiken – ei vain Marian, vaan koko maailman elämän. Jumala syntyy ihmiseksi – elää ihmisen elämän, kuolee ihmisten käsissä ja voittaa kuoleman, jotta maailma saisi elää. Kristuksessa Jumala ei tule vain osalliseksi ihmisen elämästä, vaan tekee meidät osallisiksi Jumalan todellisuudesta, Jumalan valtakunnasta.

Maria laulaa ja ylistää Jumalaa, joka syntyy ihmiseksi – Kristukseksi, joka murtuu – tehdäkseen käsittämättömän suuressa rakkaudessaan jokaisen ihmisen, koko maailman, kaiken luodun, ehjäksi jälleen.