Me emme ole yksin

Marian elämä on muuttunut äkillisesti. Hän on niin nuori, vielä hetki sitten mieli tulevaisuuden suunnitelmia ja haaveita täynnä – ja nyt uuden ja tuntemattoman edessä.

Maria lähtee kotoaan ja kiiruhtaa halki Juudean vuoriseudun. Hän on vain muutama päivä aiemmin kuullut järisyttäviä uutisia. Hän odottaa lasta. Tämän käsittämättömältä tuntuvan tiedon on tuonut enkeli, Jumalan sanansaattaja. Ja enkelin mukaan lapsi, jota Maria kantaa, on Jumalan Poika.

Voimme vain kuvitella mitä Marian mielessä liikkuu, kun hän tämä uutinen mukanaan lähtee matkaan tapaamaan sukulaistaan Elisabetia. Elisabet on myös raskaana. Maria on äidiksi liian nuori, Elisabet liian vanha – ja silti molempien kohdussa kasvaa lapsi. Molempien elämä on muuttunut äkillisesti, perustavanlaatuisesti, eikä mikään ole niin kuin ennen.

Suuren uutisen kuultuaan Maria toimii, niin kuin moni meistä.  Hän lähtee tutun ja luotettavan ihmisen luo, hakee turvaa, läheisyyttä, kohdatuksi, kuulluksi ja nähdyksi tulemista – kaikkea sitä, mitä meistä jokainen kaipaa niin kovasti juuri nyt, uuden ja tuntemattoman edessä. Juuri nyt, kun mikään ei ole enää niin kuin ennen. Mutta toisin kuin Maria, juuri tätä me emme voi tehdä nyt; etsiä turvaa toistemme läheisyydestä, lähteä tapaamaan sitä ystävää, joka aina löytää rohkaisevat sanat neuvottomuuden keskellä, sitä turvallista aikuista, jonka luona ei tarvitse pelätä, sukulaista, jonka voinnista olemme huolissamme, kavereita jotka ovat elämän keskipiste.

Meidän elämämme on muuttunut äkillisesti ja perustavanlaatuisesti. Koronavirus on mullistanut meidän elämämme ja koko maailman elämän tavalla, jota emme osanneet odottaa, tavalla, jota emme olisi toivoneet, ja jonka jälkeen mikään ei ole kuin ennen.

Meidät on tempaistu pois tutusta maisemasta keskelle tuntematonta maastoa. Kukaan meistä ei tiedä varmasti, kuinka siinä tulisi suunnistaa. Mutta monet tekevät töitä sen eteen, että tunnistaisimme maastonmuodot, tärkeimmät maamerkit, ja löytäisimme yhdessä tien eteenpäin: terveydenhuollon ammattilaiset, opettajat, elintarvike-, kaupan- ja kuljetuksen alojen työntekijät, tutkijat jotka tekevät töitä virukseen purevan rokotteen löytämiseksi, suomalaisen yhteiskunnan ja koko maailmanlaajan yhteisön vastuunkantajat. Kaikki me teemme töitä sen eteen.

Ja samalla jokainen meistä on vastuussa omasta osastaan, jokainen meistä voi valita miten tämän matkan kulkee – kiiruhtaako yksin, nopeasti, sivuilleen vilkuilematta – vaiko yhdessä, toiset huomioon ottaen, antaen heikoimpien ja kaikkein haavoittuvimmassa asemassa olevien määritellä tahdin.

En uskalla sanoa, että kukaan meistä palaisi enää tuttuihin maisemiin. Ne muutokset, joiden kanssa me olemme tekemisissä ovat niin suuria, että elämä sellaisena kuin me sen vielä pari viikkoa sitten tunsimme ei ehkä koskaan enää palaa.

Mutta vaikka meistä nyt tuntuukin siltä, että olemme eksyneet tuntemattomaan maastoon, vaikka emme koskaan palaisi takaisin entiseen, me emme ole hukassa. Vaikka yksinäisyys ja kaipuu rakkaimpien luo on tullut osaksi monen arkipäivää, meistä kukaan ei ole yksin. Jumala näkee suuremman kuvan, ajan alun ja lopun. Hän näkee meidät ja tietää minne tämä osaksemme tullut tie johtaa. Mikään ei tapahdu hänen sallimattaan, ei edes nämä mullistukset, jotka ovat kääntäneet koko maailmamme ylösalaisin.

Sama Jumala, joka näkee ja tuntee suuremman kokonaisuuden, on myös läsnä jokaisessa elämän pienessäkin hetkessä: ilossa ja surussa, toivossa ja huolessa. Silloinkin, kun suremme menetettyjä rakkaitamme tai olemme jääneet yksin, Jumala on rakastavasti läsnä. Silloinkin, kun pelkäämme tai olemme huolissamme, Jumala on myötätuntoisesti läsnä. Suru ja huoli voivat sumentaa mielemme ja sysätä meidät synkimpään pimeyteen, sinne missä emme enää jaksa kysyä edes ”Miksi?” Mutta sielläkin, sielläkin Jumala on läsnä. Hänen läsnäoloaan ei horjuta surumme syvyys, ei epäusko, ei toivon menettäminen. Sen sijaan pimeimmälläkin hetkellä Jumala on myötätuntoisesti läsnä ja kutsuu meitä toivoon, luottamukseen ja valoon.

Mariankaan elämä ei enää palaa entiselleen. Lapsi, jota hän kantaa, muuttaa hänen koko elämänsä perustavanlaatuisesti. Mutta ei vain hänen, vaan koko maailman elämän. Sillä Marian lapsi, Jumalan poika, syntyy ihmiseksi, elää ihmisen elämän ja kuolee ihmisten käsissä. Jumala syntyy ihmiseksi ja tuntee siksi ihmisen elämän toivon ja pelon, ilon ja surun. Jumalan poika, Marian lapsi, kuolee ristillä, voittaa kuoleman, ja lahjoittaa meille ikuisen elämän, ylösnousemuksen ja toivon.

Siinä on koko evankeliumin ydin, koko uskomme salaisuus: Jumala syntyy ihmiseksi, eikä mikään ole kuin ennen. Jumala ei jättäydy kaukaiseksi, kasvottomaksi, häneksi jonka nimeä ihmisen ei ole lupa lausua. Vaan hän kääntää rakastavat kasvonsa meidän puoleemme, jakaa elämämme, tuntee mielemme pimeimmätkin sopukat – nekin, johon emme itse uskalla katsoa. Siksi me emme ole nytkään yksin. Ihmiseksi syntynyt Jumala, Kristus, kulkee rinnallamme joka päivä, joka hetki.

Me emme ole myöskään yksin, kun kohta rukoilemme toistemme ja yhteisten asioitten puolesta. Siinä me liitymme kristillisen kirkon pitkään traditioon, ja sen ydintehtävään: rukoukseen. Me liitymme niiden ihmisten joukkoon, jotka ovat kaikkina aikoina hädän hetkellä turvautuneet kaikkivaltiaaseen, armolliseen Jumalaan. Samalla me liitymme myös koko maailmanlaajaan kirkkoon, joka yhdessä tälläkin hetkellä huutaa ja huokaa Jumalan puoleen.

Esirukous muistuttaa meitä myös siitä, että vaikka huoli lähimmistä täyttää nyt mielemme, me emme voi lakata kantamasta vastuutta myös niistä, joilla ei ole pääsyä terveydenhuollon piiriin, ei kotia, jonka turvaan vetäytyä, eikä puhdasta vettä, jolla pestä kätensä. Jumalan rakkaus ja huolenpito kuuluu kaikille – ja Jumala kutsuu meitä rakastamaan ja pitämään huolta kaikista ihmisistä, läheisistä ja kaukaisista, koko luomakunnasta.

Marian ilmestyspäivä katkaisee paastonajan. Marianpäivästä aukeaa näköala Jeesuksen koko ihmiselämän kaareen: yhdeksän kuukauden päästä olevaan jouluun, syntymään ja  elämän lahjaan. Me näemme myös pitkäperjantain ristin, toivon menettämisen ja kuoleman hetken. Kaikki se oli totta Jeesuksen elämässä, kaikki se on totta meidän jokaisen elämässä.

Mutta me näemme myös kaiken takaa paistavan pääsiäisaamun ja ylösnousemuksen auringon. Se on Marian lapsen viesti meille tänäänkin. Juuri nyt huoli kutistaa elämämme tämän hetken mittaiseksi, murhe painaa meidät maahan. Mutta vaikka me emme sitä näkisikään, vaikka emme juuri nyt pystyisikään kurkottamaan sitä kohti, pääsiäisaamu koittaa, elämä voittaa kuoleman. Siksi me voimme nyt nähdä myös tämän välittömän todellisuuden tuolle puolen, huomiseen, jossa sielläkin Jumala on läsnä.

Ja vielä tulee se päivä, jolloin voimme jälleen kokoontua ystävien kanssa yhteen, päivä, jolloin nuoret parveilevat kauppakeskuksissa, lapset lähtevät kaverisynttäreille, päivä, jolloin pappa saa pitkän halauksen, päivä, jolloin me pääsemme rakentamaa tätä runneltua maailmaa uudestaan,  päivä, jolloin seurakunta kokoontuu yhteisen pöydän ääreen murtaakseen leivän ja jakaakseen viinin. Ja lopulta koittaa se päivä, jolloin kokoonnumme kaikki riemuitsemaan ja lepäämään yhteiseen taivaalliseen kotiimme.

Siitä päivästä meille on lupauksena Kristus, lapsi, jota Maria kantaa kohdussaan.