Mistä juhlamieli tulee?

Miltä sinusta tuntuu, kun saat kutsun juhliin? Tunnetko uteliaisuutta, yllättyneisyyttä, iloa ja kiitollisuutta siitä, että on tullut kutsutuksi mukaan, liitetyksi johonkin joukkoon. Jännitystä? Mitä muuta mieleesi tulee?

Kiitos, että olet tänään vastannut kutsuun myöntävästi. Sinut on kutsuttu tähän messuun ja olet halunnut tulla tänne. Kiitos siitä. On tärkeää, että olet täällä. Se on tärkeää, sillä seurakunta koostuu jäsenistään, kaikista meistä, jotka olemme kastettu Kristuksen yhteyteen. Messussa käyminen on tärkeää myös sinulle ja minulle, sillä messussa, Jumala hoitaa ja ruokkii meistä sanallaan ja ehtoollisen sakramentilla.

Olet aikaisemmin saanut myös kutsun. Kasteessa Jumala on kutsunut sinut lapsekseen, elämään hänen yhteydessään, Kristuksen seuraajana elämäsi poluilla. Jumala on kutsunut meidät kristityt rakentamaan hänen valtakuntaansa jo nyt, tässä maailmassa.

Jeesus puhui paljon Jumalan valtakunnasta. Niin paljon, että sen voi sanoa olevan hänen opetuksensa keskuksessa. Jumalan valtakunta – tai taivasten valtakunta – toistuu hänen puheessaan uudestaan ja uudestaan.

Jeesus ei kerro suoraan siitä, minkälainen Jumalan valtakunta on, vaan kuvailee vertauksin. Jumalan valtakunta on kuin pienin kaikista siemenistä, ja silti siitä kasvaa suuri puu, niin suuri, että taivaan linnut rakentavat pesänsä sen oksille. Jumalan valtakunta on kuin hapanjuuri, joka vaikuttaa koko taikinassa, taikinassa, josta leivotaan leipää, leipää, jolla ravitaan nälkäiset. Jumalan valtakunta on jo lähellä – ja samalla Jumalan valtakunta on jo täällä, Jeesuksen seuraajien keskuudessa.

Tämänpäiväisen vertauksen kuva Jumalan valtakunnasta, on itse asiassa aika hurja. Jumalan valtakunta on kimaltavat pidot kuninkaan hovissa. Kutsu sinne annetaan ylhäältä, mahtikäskynä.  Siitä kutsusta kieltäytyminen johtaa kuolemaan – mutta kaikki kutsun vastaanottaneetkaan eivät kelpaa juhlien isännälle.

Aina kun luen tämänpäiväistä evankeliumitekstiä, huomaan toivovani, että kuningas armahtaisi miehen, joka on saapunut juhliin ilman häävaatteita. Hän ei kuulu seurapiirien kermaan, ei yhteiskunnallisten vaikuttajien joukkoon, niihin joilla on niin kiire hoitaa bisneksiään, etteivät ehdi hääjuhlaan. Sen sijaan hän kuuluu vihonviimeisinä kutsuttujen joukkoon, niihin, jotka tulevat teiltä ja toreilta.

Ehkä kutsu siis tulee niin yllättäen, että mies ei ehdi kotiin vaihtamaan parempaa päälle. Tai ehkä miehellä vaan ei ole parempaa päällepantavaa – vain köyhän ihmisen ainoa vaatekerta.

Jos Jeesuksen opetuksen keskuksessa on Jumalan valtakunta, hänen toimintansa keskipisteessä on kärsivä ihminen. Särkynyt, sairas, syrjään sysätty ihminen. Hän näkee ne, joiden kohdalla muut kääntävät katseensa pois, kuulee niitä, joiden ääni hukkuu yleiseen meteliin, koskettaa, kutsuu kanssaan samaan pöytään, parantaa, armahtaa.

Tämä Jeesus kutsuu meitä lukemaan tämän päivän vertausta myötätunnolla.

Hän kutsuu huomaamaan tämän: Jumalan valtakunnan ovet avataan apposen auki: ja kaikki, aivan kaikki ovat kutsulistalla: rikkaat ja köyhät, valtaapitävät ja kadun kulkijat, hyvät ja pahat. Jumala, rakastava ja kaikkivaltias, haluaa hyvää. Hän haluaa koota kaikki luotunsa yhteen, kattaa pöydän ja tarjota meille ilon ja yltäkylläisyyden juhlan. Hän haluaa kutsua aivan jokaisen omaan valtakuntaansa, saman pöydän ääreen. Ja yhteiseen pöytään hän kutsuu meitä tänäänkin, tässä messussa.

Jeesus ei kutsu meitä mittailemaan ja arvioimaan toistemme kelpoisuutta, vaan miettimään omaa juhlavaatettamme. Pukeutuminen on yksi tapa näyttää, että arvostamme kutsua ja iloitsemme siitä – mutta juhlassa myös ollaan aivan erityisesti juhlamielellä. Vasta se, on todellista kutsun vastaanottamista.

Me olemme seuranneet tänne kahta kutsua. Ensimmäisessä kutsussa, kasteessa, olemme saaneet uudet vaatteet, juhlavaatteet. Me olemme pukeutuneet Kristukseen. Kasteessa me olemme saaneet Jumalan lupaukset armosta ja iankaikkisesta elämästä.

Kastettuina kristittyinä meillä on myös tehtävä, kutsu elää todeksi kastetta, uutta elämää Kristuksessa. Jos Jumala kutsuu valtakuntansa juhlaan aivan kaikki, silloin mekin voimme luottaa siihen, että jokainen vastaantulija on kutsuttu – avata ovat ja huolehtia siitä, että jokainen tuntee olevansa yhtä arvokas, tervetullut, kaivattu.

Vertaus kuninkaan pojan häistä ei kerro, kiinnittävätkö muut juhlavieraat huomiota mieheen, joka ei ole noudattanut pukukoodia. Eikä sillä olekaan merkitystä. Meidän tehtävämme ei ole määritellä kenen puku on oikeanlainen tai juhlamieli oikein viritetty. Meidän tehtävämme ei ole määritellä, kuka elää uskoaan todeksi oikealla tavalla, kuka lähtee juhlista, ja kuka jää. Se on vain ja ainoastaan Jumalan tehtävä.

Kristus kutsuu ja kelpuuttaa juhlavieraiksi rikkinäiset, elämän väsyttämät, ne jotka eivät löydä perille juhlaan omin voimin, ne joilta kaikki muut ovet on suljettu. Siksi oikeaa juhlamieltä on katsoa Kristuksen rakkauteen. Kristuksen kasvojen edessä meidän ei tarvitse katsella sitä, minkälaisia vieraita olemme olleet tai olemme nyt – vaan sitä, minkälaisia juhlavieraita meistä voi vielä Kristuksen armosta tulla.