Puhe Kirkkonummen kirkossa 3.3.2019

Rakkaat kristityt, me olemme kokoontuneet Kirkkonummen kirkkoon seurakunnan suureen juhlaan. Tänään asetetaan virkaan kaksi pappia, kaksi Kristuksen kirkon työntekijää, Hannu ja Terho. Kirkkonummen seurakunta saa sekä kirkkoherran että kappalaisen.

Rakkaat Hannu ja Terho, te olette molemmat palvelleet tässä seurakunnassa koko pappisuranne ajan – Hannu yli 30 vuotta ja Terhokin pitkälti toistakymmentä vuotta. Tämä on vaatinut sitoutumista, juurien kasvattamista, asettumista, kasvamista osaksi yhteisöä. Nykyisessä nopeassa tahdissa vaihtuvassa, urakiitohakuisessa työelämäkulttuurissa tämä alkaa olla poikkeuksellista, tervettä vastakulttuuria.

Myös tämä seurakunta on sitoutunut teihin, se on kutsunut molemmat teistä jatkamaan tämän yhteisön rakentamista, Kristuksen kirkon palvelemista juuri täällä Kirkkonummella.

Tämän laskiaissunnuntain toinen lukukappale 1. Korinttilaiskirjeen 13. luvusta. Se puhuu uskosta, toivosta ja rakkaudesta, ja on yksi Raamatun tunnetuimpia tekstejä. Usein se luetaan vihkimisen tai avioliiton siunaamisen yhteydessä. Se luetaan ihmisille, jotka rakastavat, ihmisille jotka haluavat sitoutua. Siksi se sopii mainiosti luettavaksi myös tässä virkaanasettamismessussa.

Tämä seurakunta ja koko Kristuksen kirkko rakentuu uskon varaan. Kristuksesta ja kristillisestä uskosta kertominen, sen todeksi eläminen on seurakunnan ydintehtävä. Teidän tehtävänne ydin, Terho kappalaisena ja Hannu kirkkoherrana, on todistaa tästä uskosta – siitäkin huolimatta, että se joskus tuntuu hautautuvan työmäärän ja hallinnollisen vastuun paperipinojen alle.

Usko juurruttaa meidät kaksituhattavuotiseen kirkon historiaan, historiaan, josta te molemmat olette hyvin tietoisia. Ennen kaikkea usko juurruttaa meidät Kristukseen. Hän ei ole ainoastaan uskon kohde, vaan myös sen antaja.

Usko herättää meissä toivon. Toivon joka antaa rohkeutta katsoa kauemmaksi, niin että näemme meitä välittömästi ympäröivän todellisuuden ja tämän hetken tuolle puolen. Tämän nopeasti muuttuvan maailman keskellä, teidän tehtävänne on pitää yllä toivoa, auttaa nostamaan katse kauemmaksi, suhtautua luottavaisesti tulevaisuuteen, sillä tämä hetki ja tulevaisuus ovat Jumalan kädessä.

Kaiken tämän keskellä, Terho ja Hannu, antakaa itsellenne lupa keskeneräisyyteen, vajavaisuuteen. Sillä niin kuin tieto ja osaamisemme on vajavaista, niin myös jokaisen meistä jaksaminen on rajallista. Etsikää siis aikaa itsellenne, perheellenne ja ystäville – aikaa vaeltaa niitä polkuja ja niissä maisemissa, joissa mielenne lepää. Juuri nyt, paaston kynnyksellä, on hyvä etsiä aikaa hiljaisuudelle, jossa ajatus saa vaeltaa, jossa on tilaa rukoukselle.

Usko vaikuttaa meissä rakkautena. Rakkaus kokoaa seurakunnan yhteen. Se yhteys, joka meillä on keskellämme täällä Kirkkonummella, koko kirkossamme, ei rakennu oman osaamisemme ja taitojemme varaan – ei oman uskomme taikka toivon varaan. Se rakentuu rakkauden varaan, sen rakkauden varaan, jolla Kristus on ensin rakastanut meitä.

Usko, toivo, rakkaus – antakaa niiden rakentaa ja rytmittää elämäänne ja työtänne täällä Kirkkonummella, niin että teidät voidaan tunnistaa uskon, toivon ja rakkauden teoista.