Kirkon perustehtävä

Fil. 1:6–11

Rakkaat seurakuntalaiset, me olemme kokoontuneet Espoon kirkkoon seurakunnan suureen juhlaan. Te olette valinneet ja kutsuneet Espoon tuomiokirkkoseurakunnan kirkkoherraksi Ari Paavilaisen. Tässä messussa hänet asetetaan tähän virkaan.

Rakas Ari, takana on kuukauden päivät uudessa työyhteisössä, edessä vielä pitkän matkaa tutustumista, kasvamista osaksi yhteisöä. Sitä matkaa on hyvä tehdä ajan kanssa: toisaalta yksin – ihmisiä katsellen, kuunnellen, ja nähtyä ja kuultua sulatellen – ja toisaalta yhdessä toisten kanssa – ja ennen kaikkea olemalla läsnä. Usein lainattu afrikkalaiseksi sanottu sananlasku sopii tähänkin: ”Jos haluat päästä perille nopeasti, kulje yksin – jos haluat päästä pitkälle, kulje yhdessä toisten kanssa.” Siis yksin nopeasti, yhdessä kestävästi.

Puolisen vuotta sitten haastattelimme tuomiokapitulin väen kanssa Espoon tuomiokirkkoseurakunnan kirkkoherran virkaa hakeneita. Siinä haastattelussa sanoit, että kirkon tulevaisuus ratkaistaan kaupungeissa ja, että haluat itse olla siinä työssä mukana.

Täällä pääkaupunkiseudun suurissa kaupungeissa se tulevaisuus on jo nyt. Kirkon tai kristillisen uskon asemaa yhteiskunnassa tai edes kirkon jäsenten elämässä ei voi enää pitää itsestään selvyytenä. Siksi me elämme uudenlaisessa lähetystilanteessa – tilanteessa, joka muistuttaa meitä siitä, että osallistuminen Jumalan missioon, lähetystehtävään, kuuluu kirkon perustehtävään. Ja tänään se tehtävä alkaa tuosta kirkon ovelta, jokaisen omalta kynnykseltä.

Tämän pyhän toinen lukukappale – jonka kohta kuulemme – palauttaa meidät tämän tehtävän alkuaikoihin. Apostoli Paavali kirjoittaa Filippin seurakunnalle roomalaisesta vankilasta käsin. Vankilaan hän on joutunut, koska on kiertänyt ympäri valtakuntaa opettamassa, että on olemassa kuningas, joka on keisariakin suurempi. Paavalia saattaa hyvinkin odottaa kuolemantuomio.

Kirjeen sävy ei kuitenkaan ole lannistunut, saati pelokas. Sen sijaan päällimmäisenä kuuluu ilo ja kiitollisuus. Filippin seurakunta on köyhä, mutta tukee uskollisesti vasta syntymässä olevan kirkon lähetystyötä. Kristittyjen joukko on vielä pieni, mutta Paavali on juuri nyt siellä missä uusi usko lähtee leviämään Rooman köyhän kansan keskuudessa. Filippiläiset ovat kaukana, mutta kuitenkin heitä ja Paavalia yhdistää Kristuksen rakkaus ja osallisuus armosta.

Rakas Ari, kirkkoherran tehtävä ei ole sinulle uusi. Sinun tehtäväsi ison seurakunnan kirkkoherrana on yrittää nähdä kirkon tulevaisuuteen ja yhdessä meidän työtoveriesi kanssa miettiä miten rakennamme sitä mahdollisimman kestävästi.

Kirkkoherran tehtävä ei ole toiminnanjohtajan tai toimitusjohtajan tehtävä – ei, vaikka se kovin usein siltä tuntuukin. Kirkkoherran tehtävä on aina ensisijaisesti hengellisen johtajan tehtävä.

Kirkon tulevaisuutta ei ratkaista rahalla eikä seurakunnan koolla. Kirkon tulevaisuutta, aivan kuten sen eilistä tai tätä päivää, rakentaa ja kannattelee Jumalan armo ja Kristuksen rakkaus. Armo ja rakkaus eivät ole vain sanoja, vaan ne ovat ennen kaikkea tekoja. Ne ovat tapa elää ja olla seurakuntana: lähteä ihmisten luo, kutsua yhteyteen, luoda toivoa ja tulevaisuutta. Siihen tehtävään sinut on kutsuttu yhdessä tämän seurakunnan kanssa.