Meitä kutsutaan vieraanvaraisuuteen

Hän (Kristus) tuli julistamaan rauhaa teille, jotka olitte kaukana, ja rauhaa niille, jotka olivat lähellä. Hän on avannut meille molemmille pääsyn Isän luo yhden ja saman Hengen johdattamina. Te ette siis enää ole vieraita ja muukalaisia, vaan kuulutte Jumalan perheeseen, samaan kansaan kuin pyhät. Te olette kiviä siinä rakennuksessa, jonka perustuksena ovat apostolit ja profeetat ja jonka kulmakivenä on itse Kristus Jeesus. (Ef 2: 17–20)

Vieraanvaraisuus taitaa tällä hetkellä olla kollektiivisella tasolla yksi maailman unohdetuimmista hyveistä. Vaikka moni harjoittaa sitä yksityisesti, avaa oman kotinsa ovet tutuille ja tuntemattomillekin, kollektiivinen vieraanvaraisuus on kriisissä. Me eurooppalaiset, jotka vielä 30 vuotta sitten teimme töitä sen eteen, että koko Euroopan jakanut rautaesirippu saataisiin murrettua, olemme nyt rakentamassa samanlaista näkymätöntä muuria Välimerelle ja kaikkialle maanosamme ympärille.

Meidät on kristittyinä kutsuttu kulkemaan vastavirtaan sulkeutuvien muurien maailmassa. Esimerkkiä siihen meidän ei tarvitse etsiä kaukaa, sillä vieraanvaraisuuden teema kulkee läpi koko Raamatun: se on läsnä sekä Uudessa että Vanhassa testamentissa. Siksi vieraanvaraisuus osa perustavanlaatuinen osa kristillistä identiteettiä. Moni kristitty ja moni seurakunta elää todeksi vieraanvaraisuuttaa täällä Suomessakin jo nyt. Kirkkoa ja seurakuntia kutsutaan vastavirtaan – ja edelläkulkijoiksi, vastaanottaviksi, moninaisuudesta iloitseviksi ja moninaisuuden rikkaudesta ammentaviksi yhteisöiksi.

Kristuksen ruumina eläminen tässä maailmassa on aina elämistä yhteydessä kaikkien, kovin monenlaisten kristittyjen kanssa. Tämä yhteys ei riipu meidän omasta valinnastamme, vaan siitä että me elämme yhteydessä kristukseen – ja hänen kauttaan yhteydessä toinen toisiimme.

Kristuksen seuraaminen on jatkuvaa vieraanvaraisuuden harjoittelua. Jeesus itse oli vieraanvarainen ja haastoi ja kutsui muitakin vieraanvaraisuuteen kaikkia kohtaan – niitäkin, jotka oli suljettu hänen oman yhteisönsä ulkopuolelle muukalaisina, toisuskoisina.

Vieraanvaraisuus on lahja ja tehtävä. Kun toivotamme tervetulleeksi, annamme itse vieraanvaraisuuden lahjan: avaamme oven, kutsumme pöytään, annamme yösijan – joskus myös turvan ja suojan.  Mutta samalla tavalla, kun joku osoittaa vieraanvaraisuutta meille, meidän kutsutaan osallisuuteen: otamme kutsun vastaan, tuomme yhteiseen pöytään omat lahjamme – olivat ne sitten oman keittiömme herkkuja tai omaa osaamistamme, tarinankerrontaa, juttuseuraa, yhteiseen työhön osallistumista.

Vieraanvaraisuus jakaa lahjojaan kaikille: ihmiset ovat arvokkaista, heidän tarinansa ovat arvokkaita, kutoutuvat toinen tosiinsa, osaksi yhteistä tarinaa. Kun kaikki saavat tuoda omat lahjansa yhteiseen pöytään, siitä pöydästä riittää muillekin.

Kun osoitamme vieraanvaraisuutta, harjoitamme lähimmäisyyttä. Tänään kutsun teitä miettimään erityisesti, kuinka koko luomakunta ja tulevat sukupolvet ovat myös lähimmäisiämme. Miten voimme tänään toimia vastuullisen vieraanvaraisesti heitä kohtaan?