Kirkon ulkomaanapu 75 vuotta

Joh. 14:23-27, Miika 4:3-4

Minä annan teille rauhan – mutta toisenlaisen rauhan, kuin mitä tällä maailmalla on tarjota. Miekat taotaan auroiksi ja keihäät vesureiksi. Sotia ei enää käydä, vaan jokainen saa istua kaikessa rauhassa oman pihapuunsa alla. Jeesuksen ja profeetta Miikan sanat avaavat eteemme toisenlaisen todellisuuden, sellaisen todellisuuden, joka ei toteudu tässä maailmassa. Sotaa käydään yhä uusilla alueilla ja harvalla on edes omaa pihapuuta, jonka alla istua. Ja kuitenkin juuri sellaista todellisuutta me kaipaamme ja tavoittelemme kaikkina aikoina, kaikissa kansoissa, maailman kaikissa kylissä, yhä uudestaan ja uudestaan. Rauhaa, todellista, kaikenkattavaa, oikeudenmukaista ja pysyvää rauhaa.

 Kyrkans Utlandshjälp grundades i september 1947, i efterdyningarna av andra världskriget, mitt under den återuppbyggnadsfas som följde efter kriget. Den som grundades för att koordinera den hjälp som sändes till Finland från olika håll i världen, har vuxit till vårt lands största organisation för utvecklingssamarbete och till en av de största organisationer som förmedlar katastrofhjälp. De decennier har varit en tid av tillväxt och välstånd på många håll i världen – men vi vet ändå att den kontinuerliga tillväxten inte enbart har inneburit något gemensamt gott. Levnadsstandarden fördelar sig inte jämnt. Livsvillkoren tillgodoses inte lika väl på alla håll i världen. Därför är det viktigt att vi förbinder oss att arbeta för utsatta människors bästa, och att göra det tillsammans med dem som saknar rättvisa och fred i sitt liv.

I fokus för Jesu undervisning finns Guds rike, som har kommit nära. I fokus för Jesu verksamhet finns å sin sida den lidande människan. Jesu vänner och efterföljare förväntade att den annorlunda fred som Jesus lovade dem skulle bli verklighet – inte en sådan orättfärdig fred som kejsaren hade utropat i Romarriket, utan en fred som bygger på rättvisa.

Jumalan valtakunta, josta Jeesus puhuu ja opettaa, on rauhan ja oikeudenmukaisuuden valtakunta. Jumalan valtakunnan toteutuminen ja kärsivän ihmisen rakastaminen ja auttaminen – siis Jeesuksen opetuksen ja toiminnan keskukset – liittyvät yhteen. Jumalan valtakunnan odottaminen ei ole passiivista odottelua. Se on rakkautena vaikuttavaa uskoa, ihmisen ja koko luomakunnan ja elonkirjon palvelemista, sinnikästä oikeudenmukaisuuden ja rauhan rakentamista tämän maailman kärsimyksen ja sodan keskellä.

Jeesuksen lupaama rauha ei ole siis pakopaikka maailmasta, vaan se on tehtävä tässä maailmassa jokaiselle kristitylle ja kaikille kirkoille. Jeesuksen lupaama rauha lähettää meidät liikkeelle rakentamaan sekä rauhaa että oikeudenmukaisuutta – sillä ilman toista ei ole toista. Rauhantyö ei ole ainoastaan rauhan palauttamista siellä missä se on rikkoutunut, vaan se on myös rauhan puolustamista siellä, missä se uhkaa särkyä, monenlaisissa tilanteissa.

Meistä jokainen tietää miten rauhan ja oikeudenmukaisuuden työssä toivottomuus ja turhautuminen uhkaavat ottaa – ja joskus ottavatkin – vallan, kun epäoikeudenmukaisuus ja väkivalta tuntuvat kaikesta työstä huolimatta lisääntyvän.

Jeesus tuntuu tietävän minkälaisessa ristiriidassa hänen antamansa lupaus rauhasta ja se todellisuus, jonka keskellä me elämme ovat keskenään. Siksi hän sanoo: ”Olkaa rohkeita, älkää luopuko toivosta.” Hänen lupaamansa rauha pitää sisällään molemmat: rohkeuden ja toivon.

Siksi on tärkeää muistaa miksi me tätä työtä teemme – Kristuksen rakkauden vuoksi ja kärsivän, kaikkein heikoimmassa asemassa olevan ihmisen hyväksi. Siksi on tärkeää muistaa, että emme tee tätä työtä yksin, vaan osallistumme Jumalan työhön tässä maailmassa. Me teemme työtä seuraamalla Kristuksen esimerkkiä palvelemalla niitä, joissa hän on läsnä: nälkäisiä, janoisia, alastomia, kodittomia, niitä jotka ovat vailla turvaa ja pihapuuta.

Till dem som Jesus prisar saliga i Bergspredikan hör också de som håller fred: ”Saliga de som håller fred, de skall kallas Guds söner.” (Matt. 5:9) Fred är något som är så kännetecknande för Gud att de som skapar fred kallas Guds barn – inte bara söner men barn. Jesu löfte om att han kommer att lämna sina vänner och efterföljare frid (Joh. 14:27) är inte bara en fridsönskan – utan uttryckligen ett löfte, ett löfte om frid och fred. Jesu löfte är något som redan i den här världen är verklighet för dem som känner honom – men det är också en glimt av Guds rikes verklighet, för alla människor, för hela världen.

Gud lovar oss frid och fred, som Gud ger oss i gåva. Men samtidigt är det också fråga om en uppgift som Gud anförtror oss. Varje människa är kallad att skapa fred i sitt eget liv och i sina nära relationer, och att skapa fred för och med de allra mest utsatta människorna.

Men när det gäller att skapa fred så är det ändå inte i sista hand fråga om vad vi gör. Det är fråga om vad Gud gör. Att skapa fred är Guds arbete i den här världen. Där fred skapas, där man förbinder sig vid att hålla fred och där man ber för fred, där bryter Guds rike in i den här världen.

Lopulta Jeesuksen lupaama rauha ulottuu tämän maailman todellisuuden tuolle puolen. Se rauha on jotakin aivan muuta: syvempää kuin pystymme toivomaan, suurempaa ja avarampaa kuin kykenemme kuvittelemaan.  Se rauha toteutuu täydellisenä Jumalan valtakunnassa, jossa emme istu vain yksin kukin oman piuhapuumme alla. Jumala tekee tänään kotinsa meidän luoksemme, mutta silloin yhteinen kotimme on Jumalan luona, Jumalan pihapuun alla.