Kun rukoilemme Jumalaa Jeesuksen nimessä – Jumala kuulee meitä Jeesuksen nimessä, kutsuu meitä ja inspiroi meitä elämään Jeesuksen Kristuksen todistajina tässä maailmassa. Jumalan tahto toteutuu täydellisenä Jumalan valtakunnassa. Siksi Jeesuksen nimessä rukoileminen on aina myös sen pyytämistä, että Jumalan valtakunta murtautuisi esiin jo tässä maailmassa, ja kerran täydellisenä, sellaisena, jona Jumala sen tuntee jo nyt.  

Joh. 16:23-33 

Kirkko ja kaupunki -lehti on parin viimeisen vuoden ajan julkaissut juttusarjaa, jossa eri ihmiset kertovat hiljentymisen tai rukouksen paikoistaan. Haastateltujen joukossa on sekä kristittyjä että muiden uskontojen edustajia. Rukouksen paikkoja on monia. Yksi hiljentyy retriitissä, toinen laulaessaan, yksi tavoittaa Jumalan metsässä, toisen rukous on junamatkan mittainen. Samoin käsityksiä siitä, mitä rukous on, on kovin monenlaisia. Yhdelle rukous on pyytämistä, esirukousta, toiselle hiljaista Jumalan edessä viipymistä.  

Yksi keskeisimmistä asioista, jonka Jeesus opetti seuraajilleen, on rukous. Tätä opetusta kristityt kaikkina aikoina ovat yrittäneet noudattaa. Miksi jokainen rukoilija joutuu silti joskus kysymään: kuuleeko Jumala? Miksi rukoukseni, hartainkaan, ei aina toteudu.  

Jo ensimmäisen sukupolven kristityt joutuivat tämän ongelman eteen. Jumala ei vastaakaan kaikkiin rukouksiin. Tämän päivän tekstissä Jeesus ei opeta konkreettisia rukouksen sanoja, kuten toisaalla opettaessaan Isä meidän -rukouksen. (Matt. 6:9-13) Nyt hän antaa lupauksen: ”…mitä ikinä pyydätte Isältä minun nimessäni, sen hän antaa teille.” (Joh 16:23). Onko rukousten toteutumisen viisasten kivi siis Jeesuksen nimessä pyytämisessä? 

Nimellä, ihmisen tai asioitten nimellä, oli Raamatun tekstien kirjoittajien omassa kulttuurissa suuri merkitys. Heille se, jolle Jumala oli antanut nimen, oli Jumalan omistuksessa ja hallintovallassa, Jumalan oma. Antiikin maailmassa taas nimen katsottiin edustavan henkilöä itseään, hänen mainettaan ja kunniaansa. Nimessä oli siis voimaa.  

Nimi Jeesus ei ole kuitenkaan taikasana, joka tekee Jumalasta tahtoni tahdottoman toteuttajan. Jeesuksen nimessä pyytäminen on eri asia kuin omissa nimissäni pyytäminen. Vaikka Jumala kuuleekin, mitä pyydän, ja itse asiassa tietää mitä tarvitsen jo ennen kuin osaan itse pukea sen sanoiksi, Jeesuksen nimessä sanottuun rukoukseen liittyy myös se mahdollisuus, oletus, tai jopa toive, että Jumala tietää paremmin.  

Siksi, kun pyydän jotakin Jeesuksen nimessä, otan hänet mukaan sen arvioimiseen ja määrittelemiseen mikä on viimekädessä hyväksi minulle itselleni, lähimmäiselleni, koko luomakunnalle. Se on sen myöntämistä ja siihen luottamista, että Jumalan tahto on viimekädessä se, minkä toteutumista minun kuuluukin rukoilla – ja kuunnella kuinka Jumala vastaa. Vastaus ei tule heti, en ehkä koskaan edes ymmärrä milloin ja miten Jumala on vastannut – vastannut kaipuuseeni, toivooni, rukoukseeni.  

Kun rukoilemme Jumalaa Jeesuksen nimessä – Jumala kuulee meitä Jeesuksen nimessä, kutsuu meitä ja inspiroi meitä elämään Jeesuksen Kristuksen todistajina tässä maailmassa. Jumalan tahto toteutuu täydellisenä Jumalan valtakunnassa. Siksi Jeesuksen nimessä rukoileminen on aina myös sen pyytämistä, että Jumalan valtakunta murtautuisi esiin jo tässä maailmassa, ja kerran täydellisenä, sellaisena, jona Jumala sen tuntee jo nyt.  

Vanhan kirkon opettajat puhuivat kolmenlaisesta rukouksesta: oratio on sanoiksi puettua rukousta, usein yhdessä ääneen lausuttua, mutta myös yksin ja ajatuksissaan. Jeesuksen itsensä opettama Isä meidän -rukous on seurakunnan yhteistä oraatiota, lapsuuden tuttu Levolle lasken luojani taas yksityistä.  – Viestinnän näkökulmasta oraatio on yksisuuntaista, viestin, toiveen, rukouksen lähettämistä.  

Toisenlaista, vuorovaikutteisempaa rukousta on meditatio. Se voi olla vaikka Raamatun tekstin lukemista ja mietiskelyä, oman elämän tarkastelua tekstin sanoman valossa – siis sen kyselemistä ja kuuntelemista, mitä Jumala haluaa sanoa minulle juuri nyt.  

Rukouksen kolmas taso on kontemplatio. Siinä sanoilla ei enää ole merkitystä, vaan Jumalan edessä viipymisellä, hänen lahjojensa, hänen lupaustensa, hänen olemuksensa ihmettelyllä. Kontemplaation on Jumalan läsnäolossa, itse Jumalassa lepäämistä.  

Jumalalle itselleen kaikki rukous on aina yhtä arvokasta, yhtä hyvää. Sillä mitä sanomme tai mitä kieltä käytämme, ei ole merkitystä. Tärkeintä on, että me rukoilemme. Rukous ei koskaan mene hukkaan.  

Rukous on turvallinen tila, jossa Jumala rakastaa, kutsuu luokseen, ja puhuttelee minua omalla nimelläni, auttaa minua näkemään itseni ja oman elämäni sellaisena kuin Jumala sen näkee, sellaisena joksi hän sen toivoo tulevan. 

Elämässä on hetkiä ja aikoja, jolloin emme itse osaa tai jaksa pukea sanoiksi tai edes rukoukseksi sitä mitä kaipaamme tai tarvitsemme. On hetkiä, jolloin tämän elämän ja maailman realiteetit vievät kaikki voimat. Silloin heikoinkin soperrus on liikaa, ajatuskaan ei jaksa nousta Jumalan puoleen. Niinä hetkinä Jumala itse, hänen Henkensä, puhuu meidän puolestamme sanattomin huokauksin. (Room. 8:26) Niinäkään hetkinä Jumala itse siis ei hetkeksikään poistu luotamme, eikä rukouskaan lakkaa.    

Jeesus eli rukouksessa, jatkuvassa vuorovaikutuksessa Isän, Jumalan, kanssa. Tällaisen suhteen Jumalaan hän haluaa opettaa seuraajilleenkin. Tämän päivän tekstissä kuultaa Jeesuksen rakkaus ja myötätunto oppilaitaan kohtaan. Hän opastaa heitä suoraan, välittömään suhteeseen hyvän Jumalan kanssa. Jumala, jota Jeesus opettaa meitä rukoilemaan, ei ole enää Hän, jonka nimeä ei voi edes lausua – vaan Sinä, jolle voin puhua suoraan, sinä jota kuunnella, sinä jolta minun ei tarvitse piilotella todellista minääni, sinä jonka lähellä vallitsee ainoa todella turvallinen tila.   

Kutsu tähän suhteeseen ja siitä nousevaan Jumalan työtoveruuteen koskee kaikkia kristittyjä, mutta tehtävä on annettu aivan erityisesti kirkon virkaan vihityille. Kun teidät Marianne, Hilkka, Anna, Tuula ja Johanna kohta vihitään siihen virkaan, Jumala itse lähettää teidät palvelemaan Kristuksen kirkkoa aina ja kaikkialla. Sillä matkalla yksi keskeisempiä eväitä on rukous, rukous itsenne, toisten ja koko maailman puolesta. Sen matkalla kannatteleva voima on rukous. Tänään seurakunta rukoilee teidän puolestanne. Monet ovat kantaneet teitä rukouksissaan tähänkin asti, Jeesuksen nimessä, ja teidät nimeltä mainiten – ja monet tulevat tekemään niin jatkossakin. Rukoukset kantavat, virka kantaa – siihen voitte luottaa.