Jh 20 :19-31

Samana päivänä, viikon ensimmäisenä, opetuslapset olivat illalla koolla lukittujen ovien takana, sillä he pelkäsivät juutalaisia. Yhtäkkiä Jeesus seisoi heidän keskellään ja sanoi: ”Rauha teille!” Tämän sanottuaan hän näytti heille kätensä ja kylkensä. Ilo valtasi opetuslapset, kun he näkivät Herran. Jeesus sanoi uudelleen: ”Rauha teille! Niin kuin Isä on lähettänyt minut, niin lähetän minä teidät.” Sanottuaan tämän hän puhalsi heitä kohti ja sanoi: ”Ottakaa Pyhä Henki. Jolle te annatte synnit anteeksi, hänelle ne ovat anteeksi annetut. Jolta te kiellätte anteeksiannon, hän ei saa syntejään anteeksi.”
Yksi kahdestatoista opetuslapsesta, Tuomas, josta käytettiin myös nimeä Didymos, ei ollut muiden joukossa, kun Jeesus tuli. Toiset opetuslapset kertoivat hänelle: ”Me näimme Herran.” Mutta Tuomas sanoi: ”En usko. Jos en itse näe naulanjälkiä hänen käsissään ja pistä sormeani niihin ja jos en pistä kättäni hänen kylkeensä, minä en usko.”
Viikon kuluttua Jeesuksen opetuslapset olivat taas koolla, ja Tuomas oli toisten joukossa. Ovet olivat lukossa, mutta yhtäkkiä Jeesus seisoi heidän keskellään ja sanoi: ”Rauha teille!” Sitten hän sanoi Tuomaalle: ”Ojenna sormesi: tässä ovat käteni. Ojenna kätesi ja pistä se kylkeeni. Älä ole epäuskoinen, vaan usko!” Silloin Tuomas sanoi: ”Minun Herrani ja Jumalani!” Jeesus sanoi hänelle: ”Sinä uskot, koska sait nähdä minut. Autuaita ne, jotka uskovat, vaikka eivät näe.”
Monia muitakin tunnustekoja Jeesus teki opetuslastensa nähden, mutta niistä ei ole kerrottu tässä kirjassa. Tämä on kirjoitettu siksi, että te uskoisitte Jeesuksen olevan Kristus, Jumalan Poika, ja että teillä, kun uskotte, olisi elämä hänen nimensä tähden.

”Rauha teille!” miten toivoisinkaan näiden sanojen olevan totta tänään – totta epävarman tulevaisuuden edessä, totta sodan kauhujen keskellä. ”Rauha teille!” näiden sanojen, joilla Ylösnoussut tervehtii ystäviään ja oppilaitaan.

Kahden tuhannen vuoden takaisessa Juudeassa tämän ei ollut mitenkään tavallisuudesta poikkeava tervehdys. Mutta Jeesuksen ystäville ja oppilaille, hänen sanoillaan aivan erityinen merkitys. Viimeisten päivien tapahtumat ylittävät ymmärryksen. Vain hetki sitten he seurasivat riemuitsevan väkijoukon mukana opettajaansa ylös Jerusalemiin, pääsiäisjuhlille. Tässä hän nyt tulee, luvattu Messias!

***

Tänään meilläkin on kauan kaivattu juhlapäivä. Olemme pitkästä aikaa koolla Tapiolan kirkon betoniseinien suojassa. Tämä ei ole kirkkorakennuksena siitä tyypillisimmästä päästä: ei tornia, ei selkeää julkisivua, tilan kauneus avautuu hitaasti. Monelle meistä kirkko on rakas juuri koska se on niin karu, rouhea, tukevasti kiinni maassa ja tukevasti keskellä elämää, Tapiolan keskustaa, näkyvästi julkisessa tilassa.

***

Jeesuksen oppilaat pakenevat julkista tilaa. He ovat piilossa, lukittujen ovien takana, koska pelkäävät. He ovat ripustaneet toivonsa opettajaansa, jättäneet entisen elämän taakseen seuratakseen häntä. Mutta kaikki suuret odotukset ovat rauenneet ristin häpeään. Jotkut Jeesuksen seuraajista ovat jo hylänneet hänet, toiset pakenevat kaupungista, lähimpien ystävien joukko piiloutuu lukkojen taakse.

Ja kaiken tämän surun, pelon ja pettymyksen keskellä Jeesuksen ääni: ”Rauha teille!”

Yksi ei kuitenkaan ole tätä kuulemassa, ei näkemässä ylösnoussutta opettajaansa – Tuomas. Kun hän myöhemmin kuulee tapahtumasta ystäviltään, on reaktio kovin inhimillinen: ”En usko, ellen itse näe. En usko, ellen saa koskea omin käsin.”

Viikkoa myöhemmin Tuomaan toive toteutuu. Jeesus ei moiti tai paheksu Tuomasta tämän vaatimuksestaan saada uskolleen silmin nähtäviä ja käsin koskettavia todisteita. Hän ei moiti, vaan kutsuu katsomaan itseään ja koskemaan haavojaan. Tuomas saa lähestyä, tuntea ja tunnistaa Ylösnousseen itselleen tarpeellisella ja välttämättömällä tavalla – ja tämä tunteminen ja tunnistaminen johtaa lopulta uskon tunnustamiseen. ”Minun Herrani ja Jumalani!”

***

Vanhan kristillisen perinteen mukaan pääsiäinen on tärkeä kastepäivä. Merkkinä uudesta elämästä, Kristuksessa pääsiäisenä kastetut pukeutuvat valkoiseen. Ensimmäisenä pääsiäisen jälkeisenä sunnuntaina, siis tänään, on aika riisua valkoinen kastepuku ja pukeutua arkivaatteisiin. Siitä tulee tämän pyhän latinankielinen nimi: pois riisuttujen valkoisten vaatteiden sunnuntai (dominica in albis depositis). Mutta vaikka olemmekin jo aikaa sitten riisuneet valkoisen kastepukumme – sen puvun, josta tosin meitä tässäkin messussa palvelevia muistuttaa tämä valkoinen alba – kaste on meissä ja pysyy. Kastettu kristitty ei riisuudu Kristuksesta, johon hänet on puettu kasteessa. Hän kantaa kastetta itsessään, vaikka vaatteet vaihtuvatkin.

Arkinen vaate on kasteen todeksi elämisen vaate, yhtä konkreettinen kuin tämän kirkon betoniset seinät, keskellä arkea ja keskellä juhlaa – mutta pitäen myös sisällään arjen ja juhlan. Se kertoo siitä, että elämme yksin ja yhdessä Ylösnousseen todistajina tässä maailmassa, omassa jokapäiväisessä elämässämme, osana tätä yhteiskuntaa ja tätä maailmaa. Emme erillämme maailman rikkonaisuudesta, sen kärsimyksestä, vaan osana sitä.

***

”Rauha teille!” Ylösnousseen Jeesuksen sanat murtautuvat pettymyksen, pelon ja sodan kauhun keskelle. Ne eivät ole vain tyhjä toivotus, vaan lupaus, jonka sanoo Jumala itse.

Ja kuitenkin, sen toivotuksen kuullessaan, maailma kysyy tänään – ja aivan perustellusti – missä on se rauha, jota Ylösnoussut lupaa. Missä on Jumala kaiken sen kauhun ja hävityksen keskellä, joka on osa niin monen ihmisen ja kansan elämää – ei vain Ukrainassa vaan kaikkien jo unohtamiemme konfliktien keskellä?

Kristuksen lupaama rauha ei ole muusta maailmasta erottava ja erottuva juhlapuku. Se on arkinen vaate, kutsu elää kastetta todeksi tämän maailman keskellä – ei vain kaikesta kokemastamme ja näkemästämme kärsimyksestä huolimatta, vaan juuri sen tähden.

Kristuksen lupaama rauha ei ole pakopaikka lukittujen ovien takana. Se ei ole maailmasta vetäytyvää, tämän maailman väkivallalle, sodalle ja epäoikeudenmukaisuudelle selkänsä kääntävää rauhaa. Kristus toivottaa rauhaa ja kutsuu kääntymään kohti, katsomaan itseään, runneltuja käsiään, kurottumaan kohti ristin runtelemaa olemustaan – ja samalla kurottumaan jokaista kärsivää ja runneltua ihmistä kohti.

”Rauha teille!” ne sanat sanoo Kristus, Jumala, joka syntyy ihmiseksi, elää ihmisen elämän, kuolee ihmisten käsissä – ja voittaa kuoleman. Hän on rauha joka voittaa pelon, valo joka murtaa pimeyden, aamu joka päättää jokaisen yön. Hän on elämä, joka voittaa kuoleman.