Puhe Hänen Pyhyytensä Paavi Franciscuksen yksityisvastaanotolla Pyhän Henrikin muistopäivän yhteydessä

Haluan tapaamisemme aluksi välittää Suomen evankelis-luterilaisen kirkon arkkipiispan Tapio Luoman osanoton paavi emeritus Benedictus XVI kuoleman johdosta. ”Herra, nyt sinä annat palvelijasi rauhassa lähteä, niin kuin olet luvannut.” (Lk 2:29) Koko ekumeeninen valtuuskuntamme liittyy tähän osanottoon. Samalla kiitämme Teidän Pyhyyttänne siitä, että otatte tänäkin vuonna vastaan suomalaiset Pyhän Henrikin päivän pyhiinvaeltajat. Valtuuskuntamme on tänä vuonna tavallista ekumeenisempi. Luterilaisten ja katolilaisten lisäksi joukossamme ovat edustettuina myös ortodoksit ja metodistit.

Tuomme teille mukanamme pienen osan Itämerta. Merenrannalta poimittu kivi symbolisoi lahjoitusta, jonka olemme antaneet tämän vierailun merkiksi John Nurmisen Säätiölle. Nurmisen Säätiö tekee työtä sen eteen, että Itämeri säilyisi myös seuraaville sukupolville.

Itämeri on mereksi poikkeuksellinen, sillä sen vesi on vähäsuolaista murtovettä ja sen allas hyvin matala. Siksi se on ekosysteeminä erityisen hauras ja haavoittuvainen.  Sen suojelun eteen on tehty paljon töitä. Lahjamme edistää omalta pieneltä osaltaan Itämeren suojelua. Toivomme sen kantavan myös viestiä Itämeren ja muiden vesien merkityksestä elämälle.

Vesi yhdistää meitä ihmisiä kovin monin tavoin. Itämeri yhdisti aikoinaan nykyisin Suomena tunnetun alueen läntisen maailman ja myös katolisen kirkon vaikutuspiiriin. Itäisen kristinuskon ensimmäiset vaikutukset tulivat alueellemme maitse, läntiset taas meriteitse kaupankäynnin ja muun vuorovaikutuksen myötä. Myös Pyhä Henrik, jonka muistoa delegaatiomme matkallaan viettää, saapui legendansa mukaan Suomeen vesiteitse. Matkansa viimeisenä etappina hän ylitti Itämeren.

Itämeri on sukupolvien ajan yhdistänyt ihmisiä ja tuonut kulttuureja yhteen. Sen yli on tullut uusia aatteita ja keksintöjä. Meri on antanut monelle elinkeinon ja ravinnon. Kaikki meren yli saapunut ei ole ollut hyvää, vaan se on tuonut myös kulkutauteja, saasteita tai vihollisen. Sotaa on käyty meren aalloilla ja aaltojen alla, tänään myös meren pohjassa.

Itämeren rantavaltiot ovat onnistuneet yhteistuumin kohentamaan kärsivän yhteisen meremme tilaa. Yksi näistä valtioista, Venäjä, on kohta vuoden päivät käynyt hyökkäyssotaa Ukrainassa. Vaikka sodan suurimmat rikokset kohdistuvat Ukrainaan ja ukrainalaisiin, sen vaikutukset tuntuvat myös Itämerellä. Sota on luonut sinne uusia jännitteitä. Samalla se on tehnyt Itämeren hyvinvoinnista huolehtimisen taas vaikeammaksi.

Täällä Euroopan etelälaidalla merkityksellinen meri on Välimeri. Välimeri on aina ollut silta, se on yhdistänyt ja synnyttänyt uusia kulttuureja. Kristinusko ja monet koko läntiseen maailmaan vaikuttaneet ideat ovat tulleet sen yli Eurooppaan. Välimerikään ei ole aina tuonut rannoilleen vain hyvää: senkin yli on rakennettu vihollisuuksia. Tänään Välimeri on myös erottava tekijä, muuri – ja aivan liian monen ihmisen hauta.

Raamatun luomiskertomus kertoo, kuinka Jumala tahtoo vesien vilisevän elämää. Ihmisen toiminnan myötä monet vedet ovat kuitenkin pikemminkin autioituneet. Koko luomakunta vaikeroi (Rm. 8:22). Meidän tulee vastata sen kärsimyksiin mielenmuutoksella ja kääntymisellä, sovinnolla. Sovinto luonnon kanssa edellyttää yksittäisiltä ihmisiltä ja ihmisyhteisöiltä, myös kirkoilta, kohtuullisuutta ja nykyistä kestävämpää elämäntapaa.

Vesi kutsuu meitä sovintoon ihmisten kesken. Puhdas vesi on välttämätöntä ihmisen hyvinvoinnille. Sen puute synnyttää kärsimystä, ja yhä useammin levottomuuksia ja konflikteja. Moni joutuu jättämään kotinsa etsiessään puhdasta tai riittävää vettä. Veden puutetta käytetään myös siviileihin kohdistuvana sotakeinona. Vesi, joka on Jumalan antama lahja ja elämän välttämättömyys, on muuttunut ihmisten käsissä kaupan, vallan ja väkivallan välineeksi.

Kastevedessä Jumala antaa meille sovituksen lahjan, uuden elämän Kristuksen ja hänen kirkkonsa yhteydessä. Kuten olette itsekin usein muistuttanut, kasteen vesi yhdistää kristityt yli kirkkojen ja yhteisöjen rajojen. Meidät on kaikki kastettu Kristukseen, ja Kristuksen, tosi viinipuun, kautta me liitymme toisiimme. Kasteen vesi on kutsunut ja kantanut meidät tähänkin tapaamiseen.

Jo yli puolen vuosisadan ajan luterilaiset ja katolilaiset ovat olleet jatkuvassa dialogissa keskenään. Tänä aikana yhteys välillämme on kasvanut merkittävästi. Olemme kasvaneet ymmärtämään paremmin mitä tarkoittaa, että olemme ”part of the one Body of Christ, into which we are incorporated through Baptism”. (Lund Statement)

Kaste on ollut keskeisenä kysymyksenä myös yhteisen dialogipolkumme viimeisimmässä vaiheessa, joka on tuottanut dokumentin ”Baptism and Growth in Communion”. On merkityksellistä, että voimme jatkaa sen pohjalta yhteistä työtä ja rukousta syvemmän yhteyden ja vahvemman todistuksen saavuttamiseksi.

Rukoilemme, että samalla kaikkien kristittyjen yhteinen todistus vahvistuisi, niin että rauha, oikeudenmukaisuus ja sovinto olisivat totta ihmisten kesken ja suhteessa luomakuntaan.

Teidän Pyhyytenne, samalla rukoilemme myös teidän puolestanne – ja pyydämme: rukoilkaa tekin meidän puolestamme.