Espoon lähetysjuhlat, Olari, 6. sunnuntai pääsiäisestä, Joh. 7:37-39

Vesi on elämän lähde ja sen ehto. Vanhan testamentin ensijakeissa Jumalan henki liikkuu vetten päällä. Vedellä on ollut keskeinen merkitys elämän kehittymiseen maapallolla. Meistäkin jokainen on kasvanut ja kehittynyt elämänsä ensikuukaudet veden lämpimässä syleilyssä. Ilman vettä ei ole elämää. Se sataa pilvistä maan pinnalle, virtaa pieninä puroina, suurina jokina, kokoontuu järviin ja valtameriin, imeytyy maahan, osaksi kaikkea elollista – mahdollistaakseen elämän ja haihtuakseen taas takaisin pilviin, tiivistyäkseen ja jatkaakseen kiertoaan.

Juuri lukemassani evankeliumitekstissä Jeesus puhuu vedestä. Aihe ei liene hänen kuulijoilleen vieras, sillä hekin ovat paikalla veden tähden. On lehtimajajuhla, sen päätöspäivä, jolloin vesi näyttelee keskeistä roolia juhlassa, jossa muistellaan israelilaisten matkaa pois Egyptin orjuudesta.

Keskellä kuivaa erämaata ihmiset olivat janoissaan, vaarassa kuolla veden puutteeseen. Kun kuivuuden keskeltä löytyi vettä, he kokivat Jumalan pelastaneen heidät elämään. Tätä kokemusta Jeesus on muiden mukana muistelemassa ja juhlimassa lehtimajajuhlassa.

Veden puute on totta monien yhteisöjen ja ihmisten elämässä tänäkin päivänä. Se synnyttää kärsimystä, ja yhä useammin levottomuuksia ja vastakkainasettelua. Ilmastonmuutoksen vaikutukset ulottuvat veden luontaiseen kiertoon, eivätkä ehtymättömät vesivarat ole enää itsestään selvyys täällä Suomessakaan. Ympäri maailman moni – ihminen ja muu luotu – joutuu jättämään kotinsa etsiessään puhdasta tai riittävää vettä. Vesi, Jumalan antama lahja ja elämän välttämättömyys, on muuttunut meidän ihmisten käsissä kaupan, vallan ja väkivallan välineeksi.

Jano kertoo henkeä uhkaavasta ruumiillisesta puutostilasta, mutta myös laajemmasta kokemuksesta oikeudenmukaisuuden, rauhan, turvan puutteesta.

Keskellä lehtimajajuhlaa Jeesus huutaa kovalla äänellä – huutaa kääntääkseen juhlakansan huomion menneen muistelusta tähän hetkeen, itseensä: ”Jos jonkun on jano, tulkoon minun luokseni…” (Joh. 7:37) Tulkoon minun luokseni ja juokoon! Jumalan antama pelastus erämaassa ei ollut totta vain kerran, vaan se on totta juuri nyt, koska elävän veden lähde, ihmiseksi syntynyt Jumala, on tässä, teidän keskellänne.

Pari päivää sitten vietimme helatorstaita, Kristuksen taivaaseenastumisen päivää. Ennen kuin Jeesus lähti ystäviensä ja seuraajiensa luota, hän lupasi heille Pyhän Hengen, ”voiman korkeudesta”. (Luuk. 24:49) Siihen lupaukseen mekin voimme luottaa tänään – ja jo viikon päästä, helluntaina, kiittää sen toteutumista. Me kaipaamme, meillä on jano, mutta voimme luottaa Kristuksen lupaukseen siitä, että hän ei jätä ketään janoiseksi. Siksi odotus on hyvää ja iloista odotusta.

Jeesuksen lupaama vesi ei ole kauppatavaraa. Se sammuttaa janon, joka ei ole vain fyysistä kuivuutta ja kipua, vaan paljon syvempää kaipuuta elämään koko täyteydessään. Kasteen vedessä meidät on liitetty Kristukseen ja Jumalan lupauksiin ikuisesta elämästä ja siitä, että Pyhä Henki tekee työtään meissä ja kaikessa mitä on.

Kristuksesta kumpuava elävän veden virta ei ole tarkoitettu kenenkään yksin omistettavaksi, vaan jaettavaksi edelleen aina uudestaan ja uudestaan. Siksi tänä viikonloppuna täällä Espoossa vietetään Lähetysjuhlia – ja siksi lähetystyössä ei ole viimekädessä kyse siitä, mitä me teemme, vaan siitä, mitä Jumala tekee. Kaste on lahja, mutta myös tehtävä: Kristuksesta pulppuavan lähteen vesi, Pyhä Henki, tekee työtään tässä maailmassa. Pyhä Henki tekee työtään meidän ihmisten epäonnistumisista ja rikkonaisuudesta huolimatta – ja samalla kutsuu meitä Jumalan työtovereiksi.

Luukkaan evankeliumissa Jeesus kertoo mitä Hengen läsnäolo saa aikaan: Herran henki on minun ylläni, sillä hän on voidellut minut. Hän on lähettänyt minut ilmoittamaan köyhille hyvän sanoman, julistamaan vangituille vapautusta ja sokeille näkönsä saamista, päästämään sorretut vapauteen ja julistamaan Herran riemuvuotta. (Luuk. 4:18-19)

Tähän kolmiyhteisen Jumalan työhön meitä kutsutaan osallistumaan, niin että tämän maailman jano tulee sammutetuksi, oikeudenmukaisuuden nälkä tyydytetyksi, haavat meissä ja meidän menneisyydessämme tulevat nähdyiksi ja parannetuiksi, ja niin että murtunut suhteemme kaikkeen luotuun ja kaiken Luojaan tulee ehjäksi jälleen.

Yhdysvaltalainen professori emerita Ginger Barfield kirjoittaa näin: ”Maailmamme on tälläkin hetkellä Jumalan läpikastelema. Pyhän hengen tehtävä on paljastaa meille tämä.” Maailma on Jumalan läpikastelema Jumalan läsnäoloa täynnä, niin kuin keväisen sateen kastelemaa maa. Yhtä täynnä Jumalan rohkaisevaa uutta luovaa, uuden kasvun antavaa, liikkeelle lähettävää hyvyyttä. Pyhän Hengen tehtävä on paljastaa meille tämä todellisuus, ja ohjata meitä elämään niin, että se todellisuus pääsisi murtautumaan tämän rikkonaisen maailman keskelle.

Siksi me liitymme Jeesuksen ystävien ja seuraajien joukkoon, kun odotamme ja rukoilemme Pyhää Henkeä. Vaikka hänen läsnäolonsa ei ole kiinni meidän suorituksistamme – sillä Henki puhaltaa, siellä missä haluaa – voimme luottaa hänen läsnäoloonsa ja vaikutukseensa meidän ja koko maailman elämässä silloinkin, kun emme häntä tunnista. Tavoilla ja paikoissa, joita emme osaa odottaa, kenties rajun ja mahtavan myrskyn sijaan hiljaisessa huminassa.

Tässäkin messussa Pyhä Henki rohkaisee meitä luottamaan siihen, että Kristus itse on läsnä, ruokkii ja ravitsee meitä ehtoollisen leivässä ja viinissä – ja lähettää meidät yhteisestä pöydästä kaikkeen maailmaan, kumpuamaan osana elävän veden virtoja.