Karkkilan seurakunnan piispantarkastusmessu , 2. sunnuntai pääsiäisestä, Joh. 21:15-19

Kuluneen viikon maanantaina kokoonnuimme koko Karkkilan seurakunnan työyhteisön kanssa tuohon torin toiselle puolen, Pohjantuvalle, yhteiseen hengellisen elämän päivään. Muistelimme päivän mittaan omaa kastettamme, ja mietimme samalla mitä kaste on merkinnyt elämän mittaan ja mitä se merkitsee nyt.

Kasteessa meistä jokaisesta kastetusta on tullut Jumalan omia, hänelle ihan erityisen rakkaita. Kasteessa miestä on tullut myös Kristuksen seuraajia.

Tämän pyhän raamatuntekstit puhuvat Jeesuksesta hyvänä paimenena. Paimen ei vain oleta, että lauma seuraa häntä – vaan paimen katsoo ihan erityisesti laumansa perään, huolehtii siitä, että kukaan ei eksy, ei jää jälkeen – että ketään ei jätetä.

Juuri kuulemassamme päivän evankeliumitekstissä Jeesus ja Pietari käyvät kummallista, vähän jankkaavaakin keskustelua. Tuntuu siltä, kuin Jeesus kuulustelisi Pietaria. Ehkä Jeesuksella on tähän syynsä. Pietarihan on jo kerran luvannut pysyä hänelle uskollisena – mutta sitten tosipaikan tullen, vielä samana yönä, toiminut ihan toisin. Muistatteko, samalla kun Jeesusta kuulusteltiin Pontius Pilatuksen edessä, Pietari istuu rakennuksen pihalla. Uteliaat ihmiset tunnistavat hänet Jeesuksen ystäväksi – mutta Pietari kiistää kaiken, kolmeen kertaan. – Nyt on luottamuksen palauttamisen aika.

Elämme kummallista maailmanaikaa. On ihan ymmärrettävä, että monet isot muutokset herättävät huolta, pelkoakin. Kun turvaa tuovat rakennelmat ympärillä sortuvat, ja tutut arvot ja järjestykset muuttuvat, muuttumattomien asioiden merkitys korostuu.

Kaste ei katoa eikä sen merkitys muutu. Kasteessa Jumala on rakentanut katoamattoman ja muuttumattoman suhteen jokaiseen kastettuun. Hän on luvannut olla ja on läsnä keskellä kaikenlaista elämää, elämän kaikenlaisissa hetkissä, ja luvannut, että elämä ulottuu kuoleman tuolle puolen. Siksi kaste on lahja, Jumalan antama lahja.

Lahjan lisäksi me olemme saaneet kasteessa myös kutsun, kutsun seurata Kristusta. Tätä kutsua Jeesus varmistelee Pietariltakin. Oletko valmis seuraamaan minua? Rakastatko sinä minua? Rakastatko niin paljon, että olet valmis pysymään uskollisena vaikka mitä tulisi?

Koska Jeesus antaa Pietarille tehtäväksi kaitsea lampaitaan, tämän Johanneksen evankeliumin kohdan on usein tulkittu tarkoittavan pappis- tai piispanvirkaa ja niihin liittyvää vastuutehtävää koko seurakunnasta ja kirkosta.

Mutta ei tämä vain pappeja ja piispoja koske. Jeesuksen seuraamisen tehtävä ei kuulu vain kirkon virkaan vihityille tai seurakunnan työntekijöille – se kuuluu kaikille kastetuille kristityille.

Kysymyksillään Pietarille Jeesus painottaa uskon luonnetta ja merkitystä. Usko on rakkautta. Se syntyy siitä rakkaudesta, jolla Jumala rakastaa meitä. Siksi usko tuntuu, näkyy ja kuuluu rakkautena kaikkia lähimmäisiä, kaikkia ihmisiä ja koko luomakuntaa kohtaan – siis myötätuntoisena ja vastuullisena tapana elää tässä maailmassa.

Kouluvierailut ovat aina piispantarkastusten huippukohtia, ainakin omasta mielestäni. Torstaina pääsin täällä Karkkilassakin tutustumaan Haukkamäen koulun oppilaisiin ja opettajiin. Kiersin kaikissa luokissa – ja kaikissa niissä oppilaat olivat valmistelleet minulle kysymyksiä. Miten piispaksi tullaan, minkälainen on piispan työpäivä, onko sulla lemmikkejä, mikä on sun lempiruoka…

Yhdessä luokassa oppilaat halusivat tietää, kuka on esikuvani piispan työssä. En osannut äkkiseltään nimetä yhtä erityistä ihmistä, vaan sanoin vain yleisesti pitäväni esikuvana kaikkia niitä, jotka tekevät työtä oikeudenmukaisuuden ja rauhan eteen tässä maailmassa. Jälkikäteen harmitti, etten maininnut nimeltä yhtä heistä: paavi Leoa. Hänen toiminnassaan tinkimätön oikeudenmukaisuuden ja rauhan puolustaminen nousevat Kristuksen seuraamisesta ja rakkautena näkyvästä uskosta. Paavi itse kuvasi toimintansa motivaatiota pari päivää sitten näin: ”Liian moni ihminen tässä maailmassa kärsii tänään, liian moni viaton ihminen tapetaan, ja jonkun pitää nousta puolustamaan heitä ja sanoa, että on olemassa parempikin tapa toimia.” Tässä on esimerkki meille kaikille.

Leon sanoissa kuuluu se, että hän elää todeksi sitä, mitä on olla Kristuksen seuraaja tässä maailmassa. Jeesuksen opetuksen keskipisteessä oli Jumalan valtakunta, joka on tullut lähelle. Hänen toimintansa keskipisteessä taas oli kärsivä ihminen.

Tätä maailmaan johdetaan tänään monin paikoin itsekkyydellä ja oman edun tavoittelulla. Kaiken tämän keskellä Jeesus antaa esimerkin ja kutsuu seuraajiaan myötätuntoon, toisten ja aivan erityisesti kaikkein heikoimmassa asemassa olevien rinnalle asettumiseen, omasta hyvästä luopumiseen yhteisen hyvän rakentamiseksi.

Jeesus ei puhu itsestään vain yhden lampaan hyvänä paimenena tai anna Pietarille tehtäväksi ruokkia vain yhtä tai muutamia karitsoita – vaan hän puhuu kaikista lampaista, koko laumasta.

Kaste ei ole vain henkilökohtainen lahja ja tehtävä, vaan kaste on liittänyt meidät yhteisöön, tehnyt meistä koko Kristuksen kirkon jäseniä. Siksi seurakunta on yhteisö ja täällä Karkkilasta se vaikuttaa olevan erityisen voimakkaasti sitä. Kristuksen seuraamisen luonteeseen kuuluu yhdessä eläminen ja yhteinen matkanteko – aivan erityisesti silloin, kun se tarkoittaa vastavirtaan kulkemista oikeudenmukaisuuden ja rauhan puolelle asettumista maailman myllerrysten keskellä.

Se matka on mahdollinen, sillä sitä ei tehdä yksin, eikä sen varrella tarvitse kulkea eksyksissä tai nälissään. Jeesus Kristus on aina läsnä seurakuntansa elämässä ja ruokkii niitä, joita kutsuu seuraajikseen. Tässäkin messussa hän ravitsee meidät leivällä ja viinillä, antaa oman itsensä. Ei siksi, että kysyy rakastammeko me häntä, vaan koska on rakastanut meitä ristillä ja koska edelleen rakastaa meitä kaikenkattavalla rakkaudellaan.